Sinä ja minä liikennevaloissa*

Marsun blogimerkinnät ovat käyneet kovin harvoiksi. Huolestuneella kanssalenkkeilijällä ei kuitenkaan ole syytä hätäännykseen: kaikki on kunnossa ja aurinko laskee selkämme taakse aivan normaalisti sopimuksessa määritellyin ehdoin. Marsun elokuu on vain kadonnut jonnekin gradun ja vapaa-aikatoiminnan syövereihin; tällä hetkellä gradu näyttää taas telakoituneen määrittelemättömäksi ajaksi, kun jyrsijämme palkattiin puolipakolla hoitamaan kylän vapaa-aikasihteerin yllättäen ilmennyttä sijaisuutta. On kyllä todettava kehityksen olleen huikean nopeata: vuosi sitten menin KVATin kokoukseen ensimmäistä kertaa osallistuakseni avaintenjakotalkoisiin ja saadakseni pizzaa; nyt istun vihreässä toimistossa seuranani valtava sammakko ja vastailen sähköposteihin ja vaihtarien kysymyksiin kaikkien kyläläisten muista tarpeista puhumattakaan. Tänään oli onneksi hiljainen päivä, mutta huomenna ei. Vapaus koittanee jo ensi viikon lopussa, ellei ihmeitä tapahdu. Siihen asti yritän teeskennellä tietäväni kaikesta kaiken ja unohdan säännöllisesti päivittää blogiani.

Tähän loppuun vielä sananen blogin varsinaisesta aiheesta eli yksiöstä: pesin ikkunani toissapäivänä. Se oli hyvin skagainen sanan varsinaisessa merkityksessä - kun pieni lintu lentää mun ikkunani luo, eivät sen tuomat terveiset aina ole kovin esteettisiä. Nyt ikkunasta näkee läpi, vaikka en olekaan lopputulokseen erityisen tyytyväinen. Vetoan kuitenkin korkeanpaikankammooni (ja myönnän soittaneeni atk-pojan pitämään minusta kiinni ulommaista ruutua pestessäni) ja vähäiseen aikaisempaan kokemukseen; joka tapauksessa ikkuna on nyt paremman näköinen kuin aikoihin.

Lisähuomio: ensimmäistä kertaa kandidaatintutkinnosta oli jotain hyötyä; se tietää 2,5 prosentin korotusta määräaikaisen sihteerin peruspalkkaan. Kahdessa viikossa se tietää yhdeksää euroa. Juhuu! Kannatti kärsiä.




* Otsikko tulee lausua oikeaoppisesti ilman epälounaissiirtymämurteista laryngaaliklusiilia [liikennevaloissa] (eikä siis [liikennevvaloissa] kuten jotkut savolaiset ja muut yhteiskuntamme epäilyttävät ainekset joskus tekevät).

Muutoksista ja vaihtelusta

Oma koppero on sentään oma koppero, vaikka kuinkakin pieni ja pölyinen. Hämmästelen itseäni: olen asunut jo viikon näiden kaikkien kesän aikana ilmestyneiden pölykoirien ja muiden nisäkkäiden joukossa täysin häiriintymättä. Onko vintissä viettämäni kesä siedättänyt minut kestämään mitä tahansa - toisin sanoen, voinko ensi suvena tuppautua Pohojam'maalle heinäntekoon ilman allergialääkkeitä? :D

Vuoden asumisen jälkeen asuntoni ehkä huonoimmaksi puoleksi on paljastunut sen täydellinen muuntelemattomuus. Mietittyäni pääni puhki olen tullut siihen tulokseen, että en keksi mitään tapaa helposti järjestää huonekalujani mihinkään toiseen asentoon. Olen pyytänyt konsulttiapua jopa naapurin atk-pojalta, jonka pitkäaikaisena harrastuksena on ollut sisustaa oma huoneensa eri järjestykseen noin kuukauden välein. Mutta edes kotinörtin neuvot eivät ole auttaneet, ja vaihtelunhalu juilii Marsukkeen takaraivossa kuin timanttipora.

Onneksi jotkut sentään ovat onnekkaampia. Eilen olin kylässä Vehkakujalla, jossa Kaisa oli saanut tarpeekseen työpöytänsä sijainnista olohuoneen nurkassa. Niinpä seurasi usean tunnin rymsteeraussessio, jonka seurauksena kirjahylly siirtyi makuuhuoneesta ensin keittiöön ja sitten eteisen ja olohuoneen välille, kun taas Kaisan työpöytä tietokoneineen vaelsi makuuhuoneen ikkunan alle. Myös Niko sai osansa möbleerauksesta: miesparan hämmennys oli valtava, kun tarkoin varjeltu työpöytä sai uuden sijainnin olohuoneen seinustalta. Vastalauseet kilpistyivät kuitenkin Kaisan päättäväisyyteen ja pöytä siirtyi. Poistuessani paikalta Niko keinutteli jo tyytyväisenä työtuolissaan ja soitti musiikkia kovalla äänellä näköis-stereoista, jotka Kaisa kaikkien ihmeeksi osasi sittenkin koota uudelleen. Perhesopu siis säilyi sittenkin sisustamisesta huolimatta.

Atk-poika häipyi eilen kesän (toivottavasti) viimeiseen rehusavottaan Ylä-Savoon (paikkakunta muutettu), joten Marsun kotikoppero on hiljentynyt ja oudon tyhjä. Onneksi em. toverit ovat luvanneet pitää Marsua päivähoidossa ainakin tänään ja huomenna, joten suurta hätää ei ole, ja kun vielä alussa mainitut pölykoirat ja monenmoiset muut nurkkien öttiäiset ovat vielä kesyttämättä, pitäisi viihdettä riittää siihen malliin, ettei ainakaan tylsyys pääse yllättämään. Kaiken lisäksi Marsu sai eilisen vierailunsa jälkeen saattajakseen Jekku Jättioravan, joka on ennenkin täyttänyt Marsun elämässä ammottavaa Data-Kurren kokoista tyhjiötä. Viime yön Jekku nukkui sievästi D-K:n tyynyllä ja söi aamupalaansa Marsua vastapäätä, kuten Oraville Marsun taloudessa sopiikin. On kiva, kun on joku halittava, jolle voi jutella ja kertoa kuulumiset - eikä edes Jekun vaitonaisuus juuri haittaa, eihän se naapurin Atk-poikakaan paljoa puhele.

Kielikuvat ja -kukkaset, osa 1

Rentouttavan juhannusloman jälkeen olen nyt palannut sorvin (oikeammin sen virtuaalisen vastineen eli kannettavaan tietokoneeseeni asennetun OpenOffice-tekstinkäsittelyohjelman) ääreen ja ryhtynyt puuhastelemaan gradun parissa. Aikaansaamisen ja viitsiväisyyden välillä on ollut huomattavia päiväkohtaisia eroja ja vesisateen määrästä riippuvia vaihteluita; tänään meni ihan hyvin, kunnes Times New Roman sai minut näkemään punaista tutun OOO-sinisen sijaan ja päätin sijoittaa lapaset lavuaariin tältä päivältä.

Olen viime päivät ollut yllättävän aikaansaapa monessa suhteessa. Pölykoirat on huidottu nurkkiin ja pyykkikonetta pyöritetty puhumattakaan gradumörön hutkimisesta pesäpallomailalla ja muilla aseilla. Peikkoa ei ole vielä aivan selätetty, mutta alan selvästi olla siihen nähden vahvoilla. Olen myös tavannut B-talon tornipöllöä ja omistusasunnon Työssäkäyvää Pariskuntaa.

Kaiken lisäksi olen taas päässyt toteuttamaan huonekalupuuseppäitseäni ja entisöimään - tällä kertaa tosin ilman höylää ja maalisutia: yksi sinisistä tuoleistani on ollut sangen huolestuttavassa tilassa jo useiden kuukausien ajan minun laittamatta rikkaa ristiin sen korjaamiseksi. Kun eräänä aamuna heräsin selvästi aikaisemmin kuin yökylään jäänyt atk-poika, päätin lopulta tarttua härkää sarvista ja tuolia pinnoista ja tehdä sen mitä naisen on tehtävä. Avasin liimapullon jakoavaimella, herätin atk-pojan irrottamaan viimeiset kiinni olevat puolat ("Ensimmäinen kerta, kun Marsu oikein kehottaa rikkomaan jotain!") ja ryhdyin liimaamaan osia paikoilleen. Vain yksi puola meni väärin päin, mistä olen melko ylpeä; lisäksi sain hiukan liimaa otsatukkaani. Loppujen lopuksi tuolista tuli oikein hyvä ja sitä pystyi käyttämään jo samana iltapäivänä. *aploder*

Loppuun pieni mainostus: Rentukka on jälleen auki! Tuon jokaisen itseään kunnioittavan kortepohjalaisen kantapaikan remontti on vielä hieman kesken ja vaiheessa, mutta pizza on yhtä hyvää kuin ennenkin ja takaseinä varsin kivan värinen. Käykää katsomassa.

Päivähoitopaikka

Marsun oma koti on muuttumassa asumiskelvottomaksi tundraksi. Lämpötila on laskenut entisestään, eikä sisällä enää tarkene istua paikallaan kovin kauaa ilman välihousuja. T-paidassahan ei ole pärjännyt enää pitkiin aikoihin, mutta tänä aamuna koulutehtävää kirjoitellessani totesin, että pitkähihaisia puseroitakin saisi oikeastaan olla kaksi päällekkäin. Jonakin päivänä pitää ehtiä ottaa ikkuna auki ja tarkistaa kytkennät; ellei se auta, ilmoitan asiasta Laitos-Miehille (tuttavallisesti Keimoille). Oikeasti ei millään voi kuulua olla noin kylmä.

Lisäksi Marsun kotia vaivaa krooninen siivouksen puute. Viikon takainen imurointi auttoi akuuteimpaan hätään, mutta pölyt ovat edelleen pyyhkimättä ja kylpyhuone kamalassa kunnossa. Kysymys ei tällä kertaa ole aivan silkasta laiskuudesta, vaan osasyy on myös jatkuva kiire: koulupuuhia ja harrastuksia tuntuu yhtäkkiä olevan paljon enemmän kuin mitä suunnittelin. Se näkyy kodinhoidollisten toimenpiteiden laiminlyöntinä ja samojen vaatteiden pitämisenä viikosta toiseen (ettei tarvitsisi pestä pyykkiä, tiedättehän).

Koska kotona siis ei voi olla, olen keksinyt hauskan tavan viettää aikaa ja puuhastella fiksuja myös näin viikonloppuna: naapurin datanörttipojalla on kotonaan langaton Internet, jonka syövereissä tämäkin blogimerkintä siis on kirjoitettu. Täällä ei ole kylmä ja palvelu pelaa (minulta esimerkiksi kysyttiin juuri, tahdonko lämpimien voileipieni kanssa maitoa vai teetä). Nyt pitää kuitenkin rientää: miestä ei voi jättää yksin keittiöön. Sanoi jo laittaneensa oliiviöljyä kaikkiin voileipiin. Tästä puhutaan vielä.

Rihmasto

Marsun laitteistoperhe sai tänään uuden jäsenen: joukkoon liittyi suorastaan hukattavan kokoinen, muutaman vuoden ikäinen HP Omnibook -merkkinen kannettava tietokone. Nyt Marsun voi siis bongata uuden ystävänsä kanssa entistäkin pörhöisempänä miltei mistä tahansa langattoman verkon reunalta - edellyttäen, että henkilökohtainen atk-tuki ehtii paikalle ensin säätämään yhteydet kuntoon. Toivomme kaikki, ettei Marsu muodosta kannettavaan välineeseensä liian tiivistä tunnesidettä; tällainen kehitys olisi jo ennestäänkin varsin laitteistopitoiselle ihmissuhteelle turmiollista.

Myös muuten kuuluu hyvää. Äidin lahjoittama pölyharja, modernin länsimaisen siivousteknologian viimeinen sana, tuli tänään testattua ja erittäin toimivaksi havaittua. En edes tiennyt, että asunnossani oli niin paljon pölyä, ennen kuin siivouksen päätyttyä tutkin huolestuneena tummanharmaaksi muuttunutta huiskua. Siivoaminen on yksi niistä puuhista, joista vain ei oikein opi pitämään - olkoonkin, että nyt siivottava asunto sentään on (pääsääntöisesti) yksin sotkettu ja tarpeeksi pieni, että imurointi oikeasti sujuu viidessätoista minuutissa. Hieman flunssaisena kaikki on vielä tuplasti kurjempaa; toisaalta, kun on jo valmiiksi ankeaa, ei haittaa, vaikka joutuukin vielä vähän tylsäilemään siivousvälineiden kanssa.

Nyt Marsu ei kuitenkaan ole kotonaan, vaikka sielläkin puuhaa riittäisi ja vaikka viihtyvyystaso on viime päivien siivousyritelmien ansiosta jonkin verran kohentunut. Ihastuttava pikku HP nimittäin mahdollistaa langattoman verkon hyödyntämisen siellä, missä sellainen on - tässä tapauksessa naapuritalon atk-pojan luona. Lienee mahdotonta päästä lähemmäs epäsosiaalisuuden huippua: olemme sulkeutuneet miniyksiöön ja kyyhötämme kumpikin eri puolella huonetta omalla koneellamme säätäen omia pikku puuhiamme puhumatta toisillemme mitään. Ehkä voisin jättää tänne blogiin jonkin viestin: hei, ajattelen sinua, olisi kiva kommunikoida joskus.

Terveisiä Jyväskylän kehitysmaayhdistykselle.

Bä bä vita lamm

Koti on edelleen mukava, mutta maailman tuulet vetävät jo Marsua ulos kopperostaan. Tiistaina alkoi kansalaisopiston ompelukurssi, jolla epäkäytännöllinen humanistimme muutetaan vuodessa ateljeetason ompelijaksi. Ja tänään Marsu sai toisen uudenuutukaisen harrastuksen - Maahinkainen ry:n kerran viikossa järjestämät historialliset tanssit. Tosin ainakin tänään paikallaolo oli ainoalle ensikertalaiselle lähinnä hysteriallista. Avecini on kohtelias poika ja sanoo, ettei säätämiseni saata häntä suunnattomaan häpeään tovereidensa silmissä, joten ilmeisesti olen tervemennyt taas ensi viikolla. Olen sählä. Mutta minulla oli tosi hauskaa.

Kodinhoidolliset toimet kutsuvat jälleen: aamiaistiskit odottavat edelleen pesijäänsä keittiössä ja huoneeni nurkat ovat pikku hiljaa muuttuneet pölykoirien reservaatiksi. Kylpyhuoneen lavuaari liitetään ulkonäöstä päätellen pian Naturan soidensuojeluohjelmaan. Marsu kuitenkin vain askartelee: huomenillalla suunnistetaan kylän fuksiaisia, ja Marsu on lupautunut laulukuoro KorteFortea esittelevälle rastille. Hieman oheismateriaalia pitäisi valmistaa - ja ilmeisesti illalla on vielä tiedossa tekstiilikäsityötäkin, kun eräs eettinen kuluttaja tulee käyttämään ompelukonetta farkkujensa parsimiseen. (Kyllä, äiti, katson vierestä, ettei hän riko sitä.) Siivoan sitten eläkkeellä (toivottavasti tosin en tätä kämppää - vaikka on myönnettävä, että tämä on näinkin pieneksi, ahtaaksi ja käpyiseksi asunnoksi varsin kiva).