Tömps, tömps, tömps

Pakannut tosi paljon. Vieläkin paljon pakkaamatta, esim. kaikki vaatteeni ja suuri osa seinällä riippuvista jutuista. Olen sentään irrottanut postikorttikollaasit; naapurin atk-poika on jo miltei antanut siunauksensa niiden kokoamiseksi uudelleen uuteen asuntoon. Mitähän hän sanoo metrisestä Nalle Puh -julisteesta?

Muutto on sunnuntaina. Lähetin juuri rekrytointiviestin, mutta jos juuri Sinä et ole saanut viestiäni ja koet kuitenkin olevasi kykenevä ja halukas kantamaan pahvilaatikoita, ole kiltti ja ilmoittaudu s-postilla tai puhelimella... Meneeköhän tämä jo liian epätoivoiseksi? Myönnän, stressaan - nyt vain taitaa taas tapahtua liikaa asioita yhtä aikaa. Naapurin atk-poikakin on kai vähän rikki. Vaikea viikko, tai kuukausi.

Ai niin, en ole vielä vouhkannutkaan: graduni meni esitarkistukseen. Sain tänään sähköpostia Professorilta, joka ehdotti tapaamista ensi tiistaille. Yllätyin nopeasta toiminnasta ja nyt jännittää ja ahdistaa taas palata G:n kimppuun. Onneksi (?) nyt on sentään myös muuta ajateltavaa - Marsu menee taas ensi viikolla heiluttelemaan töppöjalkojaan vapaa-aikasihteerin toimistoon (kuinka kauaksi aikaa, on vielä arvoitus). Tämäkin seikka hirvittää jo valmiiksi, mutta samalla olen aika iloinen. Va-sihteerin toimistossa on usein aika kylmä, mutta työssä on myös mukavampia puolia.

Sinä ja minä liikennevaloissa*

Marsun blogimerkinnät ovat käyneet kovin harvoiksi. Huolestuneella kanssalenkkeilijällä ei kuitenkaan ole syytä hätäännykseen: kaikki on kunnossa ja aurinko laskee selkämme taakse aivan normaalisti sopimuksessa määritellyin ehdoin. Marsun elokuu on vain kadonnut jonnekin gradun ja vapaa-aikatoiminnan syövereihin; tällä hetkellä gradu näyttää taas telakoituneen määrittelemättömäksi ajaksi, kun jyrsijämme palkattiin puolipakolla hoitamaan kylän vapaa-aikasihteerin yllättäen ilmennyttä sijaisuutta. On kyllä todettava kehityksen olleen huikean nopeata: vuosi sitten menin KVATin kokoukseen ensimmäistä kertaa osallistuakseni avaintenjakotalkoisiin ja saadakseni pizzaa; nyt istun vihreässä toimistossa seuranani valtava sammakko ja vastailen sähköposteihin ja vaihtarien kysymyksiin kaikkien kyläläisten muista tarpeista puhumattakaan. Tänään oli onneksi hiljainen päivä, mutta huomenna ei. Vapaus koittanee jo ensi viikon lopussa, ellei ihmeitä tapahdu. Siihen asti yritän teeskennellä tietäväni kaikesta kaiken ja unohdan säännöllisesti päivittää blogiani.

Tähän loppuun vielä sananen blogin varsinaisesta aiheesta eli yksiöstä: pesin ikkunani toissapäivänä. Se oli hyvin skagainen sanan varsinaisessa merkityksessä - kun pieni lintu lentää mun ikkunani luo, eivät sen tuomat terveiset aina ole kovin esteettisiä. Nyt ikkunasta näkee läpi, vaikka en olekaan lopputulokseen erityisen tyytyväinen. Vetoan kuitenkin korkeanpaikankammooni (ja myönnän soittaneeni atk-pojan pitämään minusta kiinni ulommaista ruutua pestessäni) ja vähäiseen aikaisempaan kokemukseen; joka tapauksessa ikkuna on nyt paremman näköinen kuin aikoihin.

Lisähuomio: ensimmäistä kertaa kandidaatintutkinnosta oli jotain hyötyä; se tietää 2,5 prosentin korotusta määräaikaisen sihteerin peruspalkkaan. Kahdessa viikossa se tietää yhdeksää euroa. Juhuu! Kannatti kärsiä.




* Otsikko tulee lausua oikeaoppisesti ilman epälounaissiirtymämurteista laryngaaliklusiilia [liikennevaloissa] (eikä siis [liikennevvaloissa] kuten jotkut savolaiset ja muut yhteiskuntamme epäilyttävät ainekset joskus tekevät).

Kesäyön tango

Viimeksi kuluneiden viikkojen aikana Marsu on siirtynyt hyvin vinhasti pisteestä toiseen ja jämähtänyt lopulta länsirannikolle pisteeseen P. Pyöräillessään aamuisin maalta kaupunkiin myymään liittymiä Marsu on usein sommitellut mielessään Täydellistä Blogimerkintää, mutta illalla pikkutassu on painanut liikaa ja kirjoituspuuhat ovat rajoittuneet pitkien sähköpostien kirjoittamiseen pisteessä J sijaitsevalle Data-Kurrelle. Niinpä joka kodin viihdearkisto eli Marsuhäkki on jäänyt huonolle hoidolle: tyhjennysluukun saranat lengottavat irtonaisina, pahnat ovat vaihtamatta ja juoksupyörän akseli on jäykistynyt käytön puutteessa toimimattomaksi.

Yritän nyt pyristellä eroon tästä alennustilasta ja referoida maailmalle ja sille yhdelle ainoalle uskolliselle punapukuiselle lenkkeilijälukijalleni, mitä elämääni kuuluu. Jyrisjät-projektin kevätretken jalkiseuraamukset vaativat keskimäärin kaksi lääkärikäyntiä jyrsijää kohti, mutta pahimmista vaivoista on jo selvitty. Naapurin atk-poika sijaitsee kaukana Pohjanmaalla valmistamassa einettä lypsykarjalle, kun taas Marsu itse seikkailee täällä kotokunnailla aina vain epätoivoisemmissa tunnelmissa. Kesätyöpaikaksi valittu asiakaspalveluyritys osoittautui epäilyttävän maineensa veroiseksi ja lähtö koittaa - ihan kaikkeen ei edes Marsun jousto riitä, ja harjoittelujakso päättyy maanantaina, jonka jälkeen edessä lienee graduntäyteinen kesä. Kaikenlaisia hanttihommia siis otetaan vastaan (provisiopalkattua puhelinmyyntityötä lukuunottamatta). Olen pahoillani että tuotin pettymyksen. Halataan vaan.

Kuriositeettina kerrottakoon hieman länsirannikon helmen, Porin, ihmeellisyyksistä. Nykyinen Kortepohjan asukasneuvoston puheenjohtaja muisteli kerran tässä Karhukaupunkinakin tunnetussa maankolkassa viettämiään aikoja. Lämminhenkisten nostalgiointien asemesta hän kertoi kaupungin kurjista puolista: sisäänpäinlämpiävistä ihmisistä, kurjasta baarikulttuurista ja liikenneympyröistä. Yhdyn täydestä sydämestä näihin kaikkiin syytöksiin: Pori on pahimmillaan ikävä ja harmaa kaupunki, jonka ihmiset ovat selvinpäin ilkeitä ja kateellisia ja juovuksissa vaarallisia ja kateellisia. Ellei matkailija onnistu harhautumaan laitakaupungin slummeihin ja pääse hengestään jo ensimmäisessä alikulkutunnelissa, hän jää jalkoihin keskustan yksisuuntaisilla kaduilla, joita on melkein yhtä paljon kuin toisessa yksisuuntaisten luvatussa kaupungissa, Jyväskylässä. Jos satunnainen matkailija selviääkin puistokatujen kurimuksesta hengissä, hänen kohtalokseen koituvat porilaiset risteysratkaisut. Täkäläisessä ajattelutavassa liikenneympyrä edustaa tieliikennesuunnittelun ylintä huippua. Paikallisilla on jonkinlainen pakkomielle liikenneympyröihin, joita yksistään keskusta-alueella on noin 32 kappaletta, ja uusia rakennetaan jatkuvasti aina, kun kaupunki saa pakkolunastetuksi maakappaleen joltakulta onnettomalta. Mikkolan supermarketkompleksia varten nousee kokonaista kaksi uutta ympyrää - noin sadan metrin säteelle toisistaan. Mielenkiintoisinta on naapurikuntiin levinnyt liikenneympyräinnostus: esimerkiksi erään keskiaikaisen kauppalan paikalla sijaitseva kaupunki ylpeilee kahdella pääkadulla ja peräti kuudella liikenneympyrällä. Liikenneympyrän sanotaan vähentävän onnettomuuksia ja lisäävän turvallisuutta, mutta ainakin kiertoliittymän reuna-alueilla harhailevan polkupyörilijän näkökulmasta saavutettu etu jää huomaamatta villiintyneiden autonkuljettajien syöksyillessä ympyrästä päätähuimaavalla nopeudella ilman vilkkua täysin ennalta-arvaamattomiin suuntiin. Jyrsijä pudistaa päätään.

Lienee parasta, että en edes yritä luvata säännöllistä päivittämistä. Mutta kertokaa te sitten, jos on jotain asiaa.