Palautteesta ja sen saamisesta

Sain tiistaina palautteen originaaliprofessoriltani. Kauhuskenaarioni ei aivan toteutunut, mutta on kyllä myönnettävä, että Joukon tapaamisen jälkeen olin sentään vakuuttunut kyvystäni tuottaa akateemisesti validia tekstiä. Originaaliprofessorini oli hyvin asiantunteva ja antoi oikein navakkaa palautetta useista sanavalinnoista, liiallisesta sulkumerkkien käytöstä (miten niin hämmentää lukijaa? Oletteko te hämmentyneet?) ja joistakin epäselvistä merkintätavoista. Minulle jäi kuitenkin käsitys, että hän ei sentään pitänyt työtäni täysin kelvottomana, ja sain hyväksyviä kommentteja eräistä päätelmistäni ja käsittelytavoistani, mutta tekstin ulkoisessa säädössä on vielä paljon toivomisen varaa. Olen kehittänyt itselleni maneereita, ja se on kauhea asia.

Sain tiistaina aivan yllättäen myös sähköpostia eräältä vanhalta KVAT-aktiivilta. Hän kirjoitti lyhyesti, mutta ytimekkäästi, ja olen hänelle siitä kovin kiitollinen: pelkäsin etukäteen tätä pj:n tuulista jakkaraa, ja olen iloinen, että ainakin yhden jäsenen mielestä olen hoitanut paikkaani hyvin.

Keskiviikkona varasin kirjoittajapiirin kokoontumisessa tekstintuontivuoron. Se on vasta kahden viikon kuluttua, sillä ensi viikoksi en millään ehdi tuottaa mitään. Tämän viikon sunnuntai on toki vapaapäivä, mutta sen ajattelin käyttää ruoanlaittoon ja seinään tuijottamiseen; lauantaina on tentti, shobailua ja juhlat, joiden jälkeen pääsen vielä saunaan. Naapurin atk-poikakin on epämääräisten huhujen mukaan tuolloin saapuvilla kaupungissa ja ajattelin käyttää tilaisuutta hyväkseni. Lähtisiköhän se vaikka iltakävelylle?

Kirjoittajapiirimme Kortescriberum on muodostunut minulle jo yllättävän tärkeäksi viiteryhmäksi. Sain aiheesta myös palautetta, jonka perusteella aion kipittää pikku töppöjaloillani termoskannun kanssa kerhotiloihin vielä jatkossakin. Mutta tekstin vieminen jännittää: keväällä vetkuttelin viimeiseen asti ja varasin palautevuoron vasta, kun joku käski. Nyt aioin turvautua samaan taktiikkaan; kun olen mahdollisimman paljon äänessä toisten palautteenannon aikana, kukaan ei huomaa, että minun tekstiäni ei ole vielä nähty. Vaan saivat ne minut kiinni kuitenkin, ja kohtapa kolkuttaa deadline ovelle teräsnyrkillä. Viimeksi sain kyllä kehuja, mutta tämänkertaista tekstiä ei olekaan hiottu yli vuotta. Kasvojen menetys häilyy horisontissa uhkaavaana kuin sienipilvi.

Ystäväni lenkkeilijä-rölli, uskollisin lukijani ja ainoa kommentaattorini, on lähestynyt toimitusta dieselinkatkuisella tervehdyksellä. Toivon, että parahin nimimerkki Lieskakäämi -83 kuitenkin selviää takaisin tolalleen; kommunikaatiokatkokset ovat tulleet jäädäkseen, mutta uskollisen lukijan kärsivällisyys palkitaan. Saako olla saunailta vai kenties Rentukan pizzalippu (KVAT-huumoria)?

Kiitän kaikkia saamastani palautteesta. Kanssanne on ilo työskennellä. *huiskuttaa*

PS Linkkisumasta voi syyttää George P. Landowia, jonka mukaan hyperteksti on multilineaarista ja siten anarkistista. Terveisiä naapurin atk-pojalle!

Maailmanpolitiikan arkipäivää

Pesin eilen pyykkiä. Normaaliopiskelija joutuu odottamaan koko vaatevarastonsa likaantumista voidakseen edes jotakuinkin kustannustehokkaasti täyttää armaan Kortepohjan pyykkitupien jättikoneet. Kaltaiseni prinsessa voi elää melko normaalia elämää vielä pyykkipäivän aattonakin; vaatteita on paljon ja valinnanvaraa riittää, varsinkin, jos kelpuuttaa pukukokonaisuuteensa kirpputorilöytöjen ja itsetehtyjen luomusten rinnalle dyykattua materiaalia. Eilen kuitenkin tajusin, että minun pitäisi joko tihentää pyykinpesuväliä tai vähentää vaatteidenvaihtotiheyttä - pyykkikori nimittäin painoi ainakin kymmenen kiloa raahatessani sitä R-talon pyykkituvasta takaisin omalle kololleni. Satuin vielä valitsemaan sen koneen, jonka lingon maksiminopeus on ehkä 40 kierrosta minuutissa, ja sain melkein vääntää vettä pyykeistä niitä ripustaessani. Koska pyykkejä oli suunnaton määrä, ripustaminen kesti melkein puoli tuntia ja vaati minulta suurta kekseliäisyyttä ja monenlaisia tilapäisratkaisuja. Nyt pikku kotini hallitseva sisustuselementti on siis pyykkiteline erilaisilla henkariviritelmillä täydennettynä. En jaksa edes ajatella vaatteiden viikkaamista kaappiin.

Tänään opin piirtämään paidan peruskaavat. Myös kuulin kiinnostavia asioita Windowsin näennäismuistista ja heittovaihtotiedostosta. Päivän suurin stressinaihe oli ehdottomasti KyläWiki, jonka luhistuminen on sydämenasia henkilökohtaisena atk-tukenani toimivalle naapurinpojalle, enkä voi olla myötäelämättä hänen murheessaan. Sitä paitsi minulla on ikävä Wikiä, josta pystyi niin näppärästi tarkistamaan jo miltei minkä tahansa Kylään liittyvän tarpeellisen tiedonmurun. Wikin paikalla on enää nörtinkielinen vikailmoitus, joka muistuttaa luurankoa ja kalvaa Marsun sydäntä. "Tätä verta ei pysäytä pehmeä myötätunto..."

Rihmasto

Marsun laitteistoperhe sai tänään uuden jäsenen: joukkoon liittyi suorastaan hukattavan kokoinen, muutaman vuoden ikäinen HP Omnibook -merkkinen kannettava tietokone. Nyt Marsun voi siis bongata uuden ystävänsä kanssa entistäkin pörhöisempänä miltei mistä tahansa langattoman verkon reunalta - edellyttäen, että henkilökohtainen atk-tuki ehtii paikalle ensin säätämään yhteydet kuntoon. Toivomme kaikki, ettei Marsu muodosta kannettavaan välineeseensä liian tiivistä tunnesidettä; tällainen kehitys olisi jo ennestäänkin varsin laitteistopitoiselle ihmissuhteelle turmiollista.

Myös muuten kuuluu hyvää. Äidin lahjoittama pölyharja, modernin länsimaisen siivousteknologian viimeinen sana, tuli tänään testattua ja erittäin toimivaksi havaittua. En edes tiennyt, että asunnossani oli niin paljon pölyä, ennen kuin siivouksen päätyttyä tutkin huolestuneena tummanharmaaksi muuttunutta huiskua. Siivoaminen on yksi niistä puuhista, joista vain ei oikein opi pitämään - olkoonkin, että nyt siivottava asunto sentään on (pääsääntöisesti) yksin sotkettu ja tarpeeksi pieni, että imurointi oikeasti sujuu viidessätoista minuutissa. Hieman flunssaisena kaikki on vielä tuplasti kurjempaa; toisaalta, kun on jo valmiiksi ankeaa, ei haittaa, vaikka joutuukin vielä vähän tylsäilemään siivousvälineiden kanssa.

Nyt Marsu ei kuitenkaan ole kotonaan, vaikka sielläkin puuhaa riittäisi ja vaikka viihtyvyystaso on viime päivien siivousyritelmien ansiosta jonkin verran kohentunut. Ihastuttava pikku HP nimittäin mahdollistaa langattoman verkon hyödyntämisen siellä, missä sellainen on - tässä tapauksessa naapuritalon atk-pojan luona. Lienee mahdotonta päästä lähemmäs epäsosiaalisuuden huippua: olemme sulkeutuneet miniyksiöön ja kyyhötämme kumpikin eri puolella huonetta omalla koneellamme säätäen omia pikku puuhiamme puhumatta toisillemme mitään. Ehkä voisin jättää tänne blogiin jonkin viestin: hei, ajattelen sinua, olisi kiva kommunikoida joskus.

Terveisiä Jyväskylän kehitysmaayhdistykselle.

Kotini on Kortepohjani

Suuri Muuttopäivä oli maanantaina. Lähiympäristöstä haalittujen ystävieni korvaamattomalla avulla tavarani siirtyivät uskomattoman nopeasti ja jouhevasti S-talon kolmannesta kerroksesta C-talon kahdeksanteen. Kiitokset aakkosjärjestyksessä Askolle, Helmiinalle, Kaisalle ja Nikolle!

Olen opiskeluaikanani kerännyt uskomattoman määrän omaisuutta, josta suuri osa koostuu kirjoista ja liinavaatteista - tosin astioitakin alkaa olla jo sen verran, että vielä yksikin kippo tai teemukipari ajaa huolellisesti suunnitellun astiakaappijärjestelmäni turmioon. Kortepohjan yksiöissä nimittäin on perinteisesti vähän säilytystilaa. Kaltaiselleni hamsterille 20 neliön yksiöön muuttaminen on samankaltainen operaatio kuin jos yrittäisi sulloa hääpukua kenkälaatikkoon. Niinpä vielä nytkin, kaksi päivää muutosta, yksiöni silmiinpistävin sisustuselementti on keskellä huonetta kohoava pahvilaatikkovuori - joka tosin onneksi on jo alkanut pienentyä kuin auringossa sulava lumikasa.

Yksi muuttamisen varjopuolista on Internet-yhteyden menettäminen. Yleensä Kortexin verkonvanhimmat liittävät uudelleenrekisteröidyt koneet verkkoon vuorokauden kuluessa, joskus jopa tunnin sisällä rekisteröintipyynnön lähettämisestä, mutta näin kesäaikana saa toiveikkaana odotella näköjään useita päiviä. Onneksi Nikolla on netti ja pääsin bloggaamaan - oma yksiöni kun ei vieläkään pysty muodostamaan yhteyttä Maailmanlaajuiseen Verkkoon.