Tehkää hyvin

Oletteko viime aikoina käyneet leikkimässä Kortepohjan L-talon leikkikentällä? Minä olen, ja uskokaa pois, oli kurja kokemus. Siellä on tosi vähän ja huonokuntoisia leikkivälineitä ja muutenkin paikka on aika ankea. Nyt aanailemme kuitenkin parannusta:

tällä sivulla

voitte yhdellä klikkauksella auttaa potkimaan asiaa parempaan suuntaan. Olkaa kaikki niin kilttejä ja käykää klikkaamassa! Olen katsellut noita muitakin ehdotuksia, ja siellä on monia, jotka näyttävät olevan paremmassa kunnossa kuin tuo L-talon kenttä.

Ylioppilaskylän iloiset lapset ja lapsenmieliset vapaa-aikatoiminnan aktiivit kaipaavat apuasi!

Tätä pyyntöä ja ylläolevaa linkkiä saa sitten levittää ja mainostaa ihan kaikille mummoista ja kumminkaimoista alkaen.

Äkkilähtö

Tästä postauksesta tulee taas monimutkainen ajatuskollaasi, josta toivottavasti edes joku saa jotain tolkkua. Marsu on taas ajatellut liikaa pikku aivolohkollaan, joka on pitkien ja raskaiden päivien ja unettomien öiden aikana ylikuumentunut ja joutunut käymään ylikierroksilla. Nyt, kun vapaa-aikaa on yhtäkkiä ruhtinaalliset kolme tuntia, tuntuu maailma suurelta, avaralta ja yksinäiseltä - vaikka tätäkin rauhaa ja hiljaisuutta varmasti tulee vielä kaipaamaan. Antakaas kun kerron.

Viime maanantaina olin kaikessa rauhassa kirjastossa pakertamassa opinnäytetyöni viimeistelyn parissa, kun naapurin atk-poika soitti matkapuhelimeeni. Olin hieman hämmentynyt, sillä tavallisesti minä olen se, jolla ensiksi tulee ikävä, eikä armainen D-K yleensä edes huomaa minun olevan poissa. Hän siis soittaa vain tärkeällä asialla. Silläkin kertaa asia oli tärkeä: asukastoimiston täti oli soittanut ja kertonut, että voisimme saada kaksion joulukuun alusta.

Kyllähän tätä on jo odotettu. Olen suunnilleen toukokuusta asti noin kolmen päivän välein kysynyt naapurin atk-pojalta, milloin hän lakkaa olemasta naapurin atk-poika ja muuttuu saman asunnon atk-pojaksi. Syitä tähän malttamattomuuteen on useita, eikä vähäisin niistä se, että atk-poika omistaa leivänpaahtimen, joka muuttaa kuivuneet käntyt herkullisiksi hillovoileiviksi muutamassa minuutissa. Lisäksi atk-pojan tiskaamat lasit ovat aina paljon kirkkaampia kuin minun tiskaamani, minkä vuoksi elättelen toivoa, että tulevaisuudessa tiskaaja olisi aina joku muu kuin minä itse. Nyt kuitenkin yhteinen peilikaappi ja tuikkulyhdyn ripustaminen parvekkeelle ovat reaalistumassa niin kovaa vauhtia, että niiden ajatteleminen pelottaa. Oma koti, jossa minä teen kaikki päätökset ja unohdan itse jääkaappiin kuukausiksi mitä haluan, on yhtäkkiä luisumassa otteestani päätähuimaavalla nopeudella. Niiden sijalle on tulossa torstainen saunavuoro, yhteinen ruokatili, kompromissit ja lapsiperhe yläkerrassa. Kaikkein pahinta on maiseman menettäminen. Kahdeksannen kerroksen ikkunasta on tähän asti avautunut yksi Jyväskylän parhaista näköaloista: Harju ja Vesilinna, Viitatorni ja Mäki-Matin omakotitalokaupunginosan valot. Uusi asuntomme sijaitsee kuitenkin ensimmäisessä kerroksessa ja sen parvekkeelta voi ihailla päiväkodin remonttityömaata sekä kolmen tornitalon seinää. Kurja kohtalo tarjoaa pikkuleipää ja lyö sormille lapiolla.

Vaan pois katkeruus, sillä onhan elämänmuutos aina iloinen asia. Ehdinkin jo asua yli vuoden samassa osoitteessa. Vanhoja osoitteenmuutoskortteja on vielä jäljellä kasapäin, nytpä saan niille hyötykäyttöä! Eikä ainakaan tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että ajaa hissillä kahdeksanteen kerrokseen, jos asuu hissittömän talon ensimmäisessä kerroksessa. Sitä paitsi uudessa asunnossa on vaatehuone - ihanuus, jollaisesta olen haaveillut teini-iästä saakka. Näen jo silmissäni siististi järjestetyt pukupussit ja tyylikkäästi asetellut Enso-kotilaatikot, jotka kätkevät sisäänsä huolellisesti valikoituja tumppuja ja kaulahuiveja. Ja sittenpä ei tarvitse enää kärvistellä yksin, kun kämppis on aina saatavilla - onkin jo ikävä vanhoja kunnon S-talon aikoja, jolloin soluasunto muuttui kommuuniksi ja ilma oli sakeanaan suunnitelmia yhteisen krokotiilin tai majavan hankkimisesta kotieläimeksi puhumattakaan gorillakielellä äristyistä hyvänyöntoivotuksista puolin ja toisin. Oppiikohan Data-Kurre gorillaa? Otettaisiinko me vihdoin se majava?

Mutta mitä tälle blogille käy, kun alaotsikon mukaan pitäisi kirjoittaa yksiöstä?

Hullun maine ja muita juhannustaikojen seurauksia

Marsulla on harvoin valmista mielipidettä mistään, mutta yksi niistä asioista, jotka kuumentavat jyrsijän tunteita, ovat kansalliset juhlapäivät. Sentyyppiset juhlat kuin juhannus, vappu ja uusi vuosi pitävät hallussaan pörhöisen kirjoittajan inhokkilistan kärkisijoja. Koska nestemäisillä virvokkeilla ei ole Marsulle mitään annettavaa, hänen suosikkiperinteitään mainittuina juhlapäivinä ovat olleet sisällä istuminen ja tv:n katselu suklaakeksejä ahmien. Niinpä siis tänäkin juhannuksena muiden suunnatessa maalle ja mökeille juhannuskokkoja polttamaan ja taikoja tekemään pakkasi Marsu reppunsa ja hyppäsi junaan, joka kuljetti hänet opiskelupaikkakunnalle kaupunkijuhannuksen viettoon.

Yksiökoppero näyttää säilyneen entisellään pitkän poissaolon aikana. Pölykoirat ovat lisääntyneet valvomattomissa olosuhteissa yllättävän maltillisesti, mitään kriittistä ei ole ryöminyt ulos jääkaapista ja ikkunaan on ilmestynyt vain kaksi uutta epäilyttävää länttiä. Pahinta damagea on ehkä kärsinyt Kaisan lahjoittama rönsylilja parka, joka kastelemattomana on saanut yksin kärvistellä tulikuumassa asunnossa viikkokausia. Hänet on nyt kasteltu huolellisesti ja ensimmäiset palautumisen merkit ovat jo näkyvissä: lehtiin on jälleen ilmestynyt hentoa viherrystä ja kimmoisuutta. Koti on siis tutussa kuosissa ja kaikki vallan mainiosti.

Miten sitten on kaupunkijuhannuksen laita? Täytyy todeta, että Kortepohjassa on ollut varmasti rauhallisempaa kuin yhtenäkään viikonloppuna jyrsijämuistiin. Kaikille samaa extreme-kokeumsta harkinneille voin kertoa, että kannattaa ostaa jääkaappi täyteen ruokaa ja herkkuja hyvissä ajoin ennen kauppojen sulkeutumista, tarkistaa wc-paperitilanne ja varata 3 - 5 hyvää elokuvaa pyhien varalle. Jysijätesti suosittelee ensisijaisesti Casablancaa ja toissijaisesti Bridget Jonesin päiväkirjaa. Jyrsijätesti ei suosittele Dyyniä. Jyrsijätesti ottaa mieluusti vastaan elokuvavinkkejä asiaan vihkiytyneiltä eläintovereilta ja ystäviltä.

Kotona kylässä

Viihdyn kotona. Se on aivan totta. Ongelma onkin se, missä koti on.

Pienempänä oli selvää, että koti on lapsuudenkotona perheen luona. Perhe on mukava ja juttelee paljon, mutta useamman päivän vierailulla joutuu jatkuvasti miettimään, mitä Jyväskylään jäänyt atk-poika nyt puuhastelee ja miksi se ei vastaa sähköposteihin. Kotipaikkakunnalla kirjastoon on pitkä ja suklaarasialle lyhyt matka; tämä on otollinen asiaintila joulun ja muiden juhlapyhien aikaan, mutta graduntekijän työteho alenee suklaanläheisestä sijainnista johtuen pahimmillaan yli 400 %. Tästä kärsii itsetunnon lisäksi kukkaro, sillä Kela ei tehottomia ikuisuusopiskelijoita kauaa elätä. Niin mukavaa kuin kotikotona siis onkin käydä, perheen hoteissa ei voi viipyä kauaa, sillä turmio varttoo sitä, joka ei ajoissa valmistu tehokkaaksi hammasrattaaksi yhteiskuntamme koneistoon.

Koti voi olla myös omassa yksiössä. Täällä kaikki on siinä, missä minä sen haluan olevan: pöytä on ikkunan vieressä, tietokone täällä nurkassa, missä en voi koko ajan tähyillä ulkona käppäileviä ihmisiä tai Vesilinnan uljasta profiilia. Vapaus tuo vastuuta: jos jääkaappi on tyhjä, syy on minun, samoin, jos asunto on epäsiisti tai rumasti sisustettu. Yksiön ongelma on sen yksinäisyys: pitkän päivän jälkeen tulen tyhjään, kylmään ja pimeään asuntooni yksin, ilman puhetoveria, ilman puhuttavaa kenellekään. Toisaalta yksiön hiljaisuus rauhoittaa ja vapauttaa.

Yksinäisyys voi kuitenkin pidemmän päälle olla ahdistavaa. Tavallisessa lähiössä ihmiset eivät tunne toisiaan eivätkä puhu keskenään. Suomessa kanssamatkustajille ei saa puhua hississä eikä pesutuvassa tervehditä, vaikka asuttaisiin samassa talossa. Kortepohjassa vallitsee kuitenkin harvinainen tilanne: täällä asukkaat järjestävät koko kylän yhteisiä tapahtumia, kerhoja ja teemailtoja, joissa tutustutaan naapuriin ja löydetään uusia ihmisiä, joita voi moikata käytävillä. Ahtaan yksiön sijasta kodikseen voi ottaa koko kylän.

Näin on käynyt ainakin Marsulle, joka ryömi kolostaan Kortepohjan Vapaa-aikatoimikunnan kokoukseen ensimmäistä kertaa viime syksynä. Vastuun ja yhdessä tekemisen ilo realisoitui nopeasti ja vajaa viikko sitten pidetyssä vuosikokouksessa jyrsijämme ilmaisi kiinnostuksensa puheenjohtajuuteen. Vapaa-aikatoimikunta oli yksimielinen ainakin siitä, että kukaan muukaan ei uskalla tehtävää hoidettavakseen ottaa, joten nyt jyrsijäprinsessa istuu kiikkerällä jakkaralla, josta tassut tuskin yltävät maahan asti. Toivottavasti ne tulevan vuoden aikana hiukan venyvät.

Tulkaa kokoukseen, minäkin olen siellä.

Päivähoitopaikka

Marsun oma koti on muuttumassa asumiskelvottomaksi tundraksi. Lämpötila on laskenut entisestään, eikä sisällä enää tarkene istua paikallaan kovin kauaa ilman välihousuja. T-paidassahan ei ole pärjännyt enää pitkiin aikoihin, mutta tänä aamuna koulutehtävää kirjoitellessani totesin, että pitkähihaisia puseroitakin saisi oikeastaan olla kaksi päällekkäin. Jonakin päivänä pitää ehtiä ottaa ikkuna auki ja tarkistaa kytkennät; ellei se auta, ilmoitan asiasta Laitos-Miehille (tuttavallisesti Keimoille). Oikeasti ei millään voi kuulua olla noin kylmä.

Lisäksi Marsun kotia vaivaa krooninen siivouksen puute. Viikon takainen imurointi auttoi akuuteimpaan hätään, mutta pölyt ovat edelleen pyyhkimättä ja kylpyhuone kamalassa kunnossa. Kysymys ei tällä kertaa ole aivan silkasta laiskuudesta, vaan osasyy on myös jatkuva kiire: koulupuuhia ja harrastuksia tuntuu yhtäkkiä olevan paljon enemmän kuin mitä suunnittelin. Se näkyy kodinhoidollisten toimenpiteiden laiminlyöntinä ja samojen vaatteiden pitämisenä viikosta toiseen (ettei tarvitsisi pestä pyykkiä, tiedättehän).

Koska kotona siis ei voi olla, olen keksinyt hauskan tavan viettää aikaa ja puuhastella fiksuja myös näin viikonloppuna: naapurin datanörttipojalla on kotonaan langaton Internet, jonka syövereissä tämäkin blogimerkintä siis on kirjoitettu. Täällä ei ole kylmä ja palvelu pelaa (minulta esimerkiksi kysyttiin juuri, tahdonko lämpimien voileipieni kanssa maitoa vai teetä). Nyt pitää kuitenkin rientää: miestä ei voi jättää yksin keittiöön. Sanoi jo laittaneensa oliiviöljyä kaikkiin voileipiin. Tästä puhutaan vielä.

Mitäpä sitä suomalainen muuta tarvitsee

Naapurissa on baari. Rentukka ei ehkä ole kaikkien aikojen upein menomesta, mutta kiltin kuorotytön taustani vuoksi en ole juuri perehtynyt genren vaikuttavampiin edustajiin. En siis odota ihmeitä; parhaiten viihdyn juuri silloin, kun väkeä on vähän. Se tarkoittaa, että melutaso on alhainen, tupakansavua vähän ja pizzaa tilatessa ei tarvitse pelätä kaksimetrisen liikunnanopiskelijan kolmen promillen humalassa kaatuvan vahingossa päälle.

Yläkerrassa on sauna. Naisten vuoro on torstaina. Olen suunnitellut meneväni sinne jo noin kuudella peräkkäisellä viikolla, mutta joka ainoa kerta on ilmennyt jokin päällekkäisyys tai muu odottamaton este, joka pakottaa minut värjöttelemään miniyksiöni minisuihkussa ilman suomalaiskansallisia perinnetapoja. Ilmeisesti minulla on vain huono karma. Saunan olemassaolo yläkerrassa on kuitenkin viehättävä ajatus: että kaikkea on käden ulottuvilla ja että halutessani voisin, jos ehtisin, vain laittaa aamutossut jalkaan, ottaa pyyhkeen kainaloon ja kipittää yhdet portaat ylös - ja pääsisin saunaan. Eikä tarvitsisi edes laittaa takkia päälle. Jos vain ehtisin ja viitsisin ja muistaisin mennä.

Kortepohja on kaunis

Näköala kahdeksannen kerroksen ikkunasta on varsin vaikuttava. Alla levittäytyy iloisen ja elävän näköinen kylä, joka näin iltahämärissä loistaa monivärisenä. Lähes kaikissa ikkunoissa on valo; monissa on kaunis, oranssinpunainen verho. Vastapäisten kerrostalojen julkisivu on kuin tilkkutäkki, johon toisinaan syttyy uusia, hohtavia neliöitä asukkaiden sytytellessä valojaan. Kauempana talojen takana näkyy kymmenittäin valopisteitä - Harjun kyljessä olevia omakoti- ja kerrostaloja tuskin erottaa päivänvalossa tiheän koivikon läpi, mutta pimeässä niiden valot saavat Jyväskylän näyttämään suorastaan suurkaupungilta. Viitatorni ja Vesilinna on valaistu näyttävästi. Päiväsaikaan edellinen on epävirallisen nimensä mukaisesti minunkin mielestäni pelkkä Torahammas; pimeällä rakennus hohtaa psykedeelisen sinisenä, mikä tekee pieneen maalais-Jyrsijään suuren vaikutuksen.

Kävelin tänään kohti kotia juuri katulamppujen syttymisen aikoihin. Kaivokatua laskeutuessani oivalsin, että useat tähän rakkaaksi muuttuneeseen betonilähiöön liitetyistä adjektiiveista, esimerkiksi 'ruma', 'harmaa' ja 'yksitoikkoinen', eivät ole läheskään aina perusteltuja. Keltaiset koivut ja lämpimän väriset katulamput loivat hohtavan valopiirin massiivisten yksiötalojen ympärille. Asvalttiin oli liimaantunut kirkaankeltaisia lehtiä. Tummansininen taivas toimi asetelman taustana. Jyrsijän sydän tulvahti täyteen ihailua elementtitalon estetiikkaa kohtaan. Haluan asua täällä aina (paitsi talvisin, jos aina on yhtä kylmä kuin tänä aamuna).

Kevättä odotellessa

Yritän tehdä unkarin kotiläksyjä, mutta palelen niin, että kynä ei tahdo pysyä kädessä. Poltan kynttilöitä siinä toivossa, että ne lämmittäisivät jääkylmää huonetta edes vähän; laitoin lihassärkyyn tarkoitetun kaurapussin mikroon, jotta saisin jotain miellyttävää itseäni lämmittämään. Taidan ryhtyä seuraavaksi selailemaan Internetin lemmikkisivustoja, jos löytäisin jostakin pingviinejä välittävän firman - ne viihtyisivät varmaankin tässä pakastealtaassa. Kohtalon ivalta tuntuu se fakta, että vielä muuttaessani tähän asuntoon elokuussa en ollut saada nukutuksi liian kuumuuden takia. Tuo ongelma on nyt pelkkä muisto vain.

Muuten kuitenkin kuuluu hyvää: tällä viikolla aikaa tuntuu olevan tarpeeksi mihin vain. Pelkään kuitenkin päätyväni vain norkoilemaan turhan panttina tässä yltäkylläisyydessä saamatta loppujen lopuksi mitään aikaan. Jos siis en muutenkin jäädy ja saa keuhkokuumetta sitä ennen.

Ei sun kannata
nukkuu yksinään
sillä yksin tarvii pakkasella monta peittoa
(Maj Karma: Ukkonen)

Kotini on Kortepohjani

Suuri Muuttopäivä oli maanantaina. Lähiympäristöstä haalittujen ystävieni korvaamattomalla avulla tavarani siirtyivät uskomattoman nopeasti ja jouhevasti S-talon kolmannesta kerroksesta C-talon kahdeksanteen. Kiitokset aakkosjärjestyksessä Askolle, Helmiinalle, Kaisalle ja Nikolle!

Olen opiskeluaikanani kerännyt uskomattoman määrän omaisuutta, josta suuri osa koostuu kirjoista ja liinavaatteista - tosin astioitakin alkaa olla jo sen verran, että vielä yksikin kippo tai teemukipari ajaa huolellisesti suunnitellun astiakaappijärjestelmäni turmioon. Kortepohjan yksiöissä nimittäin on perinteisesti vähän säilytystilaa. Kaltaiselleni hamsterille 20 neliön yksiöön muuttaminen on samankaltainen operaatio kuin jos yrittäisi sulloa hääpukua kenkälaatikkoon. Niinpä vielä nytkin, kaksi päivää muutosta, yksiöni silmiinpistävin sisustuselementti on keskellä huonetta kohoava pahvilaatikkovuori - joka tosin onneksi on jo alkanut pienentyä kuin auringossa sulava lumikasa.

Yksi muuttamisen varjopuolista on Internet-yhteyden menettäminen. Yleensä Kortexin verkonvanhimmat liittävät uudelleenrekisteröidyt koneet verkkoon vuorokauden kuluessa, joskus jopa tunnin sisällä rekisteröintipyynnön lähettämisestä, mutta näin kesäaikana saa toiveikkaana odotella näköjään useita päiviä. Onneksi Nikolla on netti ja pääsin bloggaamaan - oma yksiöni kun ei vieläkään pysty muodostamaan yhteyttä Maailmanlaajuiseen Verkkoon.