Näytetään tekstit, joissa on tunniste marsun ihmiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marsun ihmiset. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. lokakuuta 2007

Palautteesta ja sen saamisesta

Sain tiistaina palautteen originaaliprofessoriltani. Kauhuskenaarioni ei aivan toteutunut, mutta on kyllä myönnettävä, että Joukon tapaamisen jälkeen olin sentään vakuuttunut kyvystäni tuottaa akateemisesti validia tekstiä. Originaaliprofessorini oli hyvin asiantunteva ja antoi oikein navakkaa palautetta useista sanavalinnoista, liiallisesta sulkumerkkien käytöstä (miten niin hämmentää lukijaa? Oletteko te hämmentyneet?) ja joistakin epäselvistä merkintätavoista. Minulle jäi kuitenkin käsitys, että hän ei sentään pitänyt työtäni täysin kelvottomana, ja sain hyväksyviä kommentteja eräistä päätelmistäni ja käsittelytavoistani, mutta tekstin ulkoisessa säädössä on vielä paljon toivomisen varaa. Olen kehittänyt itselleni maneereita, ja se on kauhea asia.

Sain tiistaina aivan yllättäen myös sähköpostia eräältä vanhalta KVAT-aktiivilta. Hän kirjoitti lyhyesti, mutta ytimekkäästi, ja olen hänelle siitä kovin kiitollinen: pelkäsin etukäteen tätä pj:n tuulista jakkaraa, ja olen iloinen, että ainakin yhden jäsenen mielestä olen hoitanut paikkaani hyvin.

Keskiviikkona varasin kirjoittajapiirin kokoontumisessa tekstintuontivuoron. Se on vasta kahden viikon kuluttua, sillä ensi viikoksi en millään ehdi tuottaa mitään. Tämän viikon sunnuntai on toki vapaapäivä, mutta sen ajattelin käyttää ruoanlaittoon ja seinään tuijottamiseen; lauantaina on tentti, shobailua ja juhlat, joiden jälkeen pääsen vielä saunaan. Naapurin atk-poikakin on epämääräisten huhujen mukaan tuolloin saapuvilla kaupungissa ja ajattelin käyttää tilaisuutta hyväkseni. Lähtisiköhän se vaikka iltakävelylle?

Kirjoittajapiirimme Kortescriberum on muodostunut minulle jo yllättävän tärkeäksi viiteryhmäksi. Sain aiheesta myös palautetta, jonka perusteella aion kipittää pikku töppöjaloillani termoskannun kanssa kerhotiloihin vielä jatkossakin. Mutta tekstin vieminen jännittää: keväällä vetkuttelin viimeiseen asti ja varasin palautevuoron vasta, kun joku käski. Nyt aioin turvautua samaan taktiikkaan; kun olen mahdollisimman paljon äänessä toisten palautteenannon aikana, kukaan ei huomaa, että minun tekstiäni ei ole vielä nähty. Vaan saivat ne minut kiinni kuitenkin, ja kohtapa kolkuttaa deadline ovelle teräsnyrkillä. Viimeksi sain kyllä kehuja, mutta tämänkertaista tekstiä ei olekaan hiottu yli vuotta. Kasvojen menetys häilyy horisontissa uhkaavaana kuin sienipilvi.

Ystäväni lenkkeilijä-rölli, uskollisin lukijani ja ainoa kommentaattorini, on lähestynyt toimitusta dieselinkatkuisella tervehdyksellä. Toivon, että parahin nimimerkki Lieskakäämi -83 kuitenkin selviää takaisin tolalleen; kommunikaatiokatkokset ovat tulleet jäädäkseen, mutta uskollisen lukijan kärsivällisyys palkitaan. Saako olla saunailta vai kenties Rentukan pizzalippu (KVAT-huumoria)?

Kiitän kaikkia saamastani palautteesta. Kanssanne on ilo työskennellä. *huiskuttaa*

PS Linkkisumasta voi syyttää George P. Landowia, jonka mukaan hyperteksti on multilineaarista ja siten anarkistista. Terveisiä naapurin atk-pojalle!

perjantai 23. helmikuuta 2007

Milloin mä vanhenin, he milloin varttui noin

Jännittävää: huomenna on Jyrsijät-projektin ekskursiopäivä. Tällä kertaa toivioretki suuntautuu Etelä-Pohjanmaalle, jossa tarkoituksena on osallistua rakkaan Röllimoottorin ja Ohjaaja-Karhun vihkitilaisuuteen. Jyrsijät on kutsuttu paikalle kahtena kappaleena, joten tälläydymme parhaimpiimme ja matkustamme kohti Alavutta VR:n tarjoamalla kyydillä. Perillä pikku-Röllin Serkun on määrä tarjota meille kyyti ja yösija: Alavus on yksi niistä paikkakunnista, joihin junayhteys osuu huimat kaksi kertaa päivässä, eivätkä Jyrsijät tahdo lähteä juhlista kuin kirves päästään ennen jälkiruokaa. (Mietimme vakavissamme jo liftaamista päästäksemme olemasta kenenkään taakkana. Totesimme sen kuitenkin liian vaaralliseksi: kaksi pitkäturkkista peukalokyytiläistä saattaisivat tienposkessa kyyhöttäessään herättää aivan vääränlaisia sympatioita kertakaikkiaan vääränlaisissa autonkuljettajissa.) Toivottavasti kaikki - niin Jyrsijöiden matka kuin Raklin ja kultansa häät - menee hyvin. Jyrsijät toivottavat ystävilleen parhainta ja pörhöisintä onnea. Halataan vaan!

maanantai 19. helmikuuta 2007

Kriisipallero

Vuorokaudessa on 24 tuntia. Tästä ajasta nukkumiseen kuluu ihannetapauksessa noin 9 tuntia, aamu- ja iltatoimiin yhteensä noin 2,5 tuntia ja lounastamiseen 45 minuuttia. Jäljellejäävänä aikana pitäisi ehtiä tehdä kaikki kotityöt, kirjoittaa opinnäytettä, harrastaa, lukea tentteihin, tavata ystäviä, käydä kotipaikkakunnalla, suorittaa luottamustehtäviä, käydä kaupassa, pelastaa maailma ja istua naapurin atk-pojan sohvalla syömässä karjalanpiirakoita.

Käytännössä tämä tehtävä tuntuu usein mahdottomalta suorittaa. Niinpä tänäänkin käytin lounastamiseen 1,5 tuntia ja tapasin samalla ystäviä. Lisäksi pesin pyykkiä, istuin kirjastossa kolme tuntia, edistin toimikunnan jäsenten mielenterveyttä yhteensä noin 2,5 tuntia ja harrastin kuorolaulua. Viimeiset kaksi tuntia olen fyysisesti sijainnut atk-vastaavani sohvalla, mutta henkisesti olen leijaillut ties missä bittiavaruudessa miettimässä tiedottamisen jännittäviä koukeroita, sanavalintoja ja tyylilajeja. Jos em. suosikkihuonekaluni tekisi minulle näin raskaat oharit, polttaisin hihani ja järjestäisin parisuhdekriisin. Mutta atk-pojan pinna kestää. *Hehk.*

Kun elämässä ei ole enää tilaa muulle kuin tärkeimmille ja oleellisimmille asioille, huomaan karsineeni monia, ennen niin välttämättömiltä tuntuneita viihdykkeitä kokonaan ajankäyttöni ulkopuolelle. En kirjoita enää muuta kuin gradua (ja kokouskutsut), en katso tv:tä (paitsi uutiset joskus Internetistä täällä naapurin luona). Enkä pidä yhteyttä ihmisiin, mikä harmittaa minua suuresti. Minun on teitä ikävä, mutta en nyt pysty kaivautumaan luoksenne. Olen lisäksi melko varma, että mitä aikuisemmaksi tästä tulen, sitä pahemmin vieraannun tosielämästä ja niistä ihmisistä, joiden seuraa ja älykkäitä kommentteja eniten tarvitsisin. Aikaa annetaan kaikille saman verran - minä vain käytän omani nykyään jotenkin väärin.

sunnuntai 28. tammikuuta 2007

Diskopalloilulajien EM

Tänä viikonloppuna Marsun oli määrä viedä naapurin atk-poika näytille Tampereelle. Tampere kuitenkin peruutti tapaamisen viime hetkellä, joten kaksikkomme jäikin viikonloppusuunnitelmineen tyhjän päälle. Kaikesta suunnittelemattomuudesta huolimatta viikonloppu on edennyt varsin mukavasti - ja aivan liian nopeasti: nyt on sunnuntai-ilta ja huomenna on taas aloitettava arjen aherrus opinnäytetyön parissa. Onneksi nyt sentään on jotakin konkreettista tehtävää, koska b-talon tornipöllö kävi perjantai-iltapäivänä kuuntelemassa avautumistani teekupin ääressä ja kertoi, mitä minun seuraavaksi kannattaa kokeilla.

Tällä hetkellä vietän vapaapäivän viimeisiä hetkiä atk-pojan uudelleensisustetussa yksiössä. Joulusuklaiden jäljiltä hieman tavallista puolipyöreämpi suosikkihuonekaluni päätti ryhtyä huolehtimaan profiilistaan ja raivasi kopperoonsa tilaa tanssimatolle. Puolen tunnin pogoilusession jälkeen hän näyttää taas huomattavasti itsetyytyväisemmältä, mikä lämmittää meidän kummankin mieltä. Kohta taitaa olla iltakaakaon aika.

torstai 11. tammikuuta 2007

Valaistusolosuhdemuutoslomake

Vaikka joulusta on jo monta viikkoa, Marsu iloitsee edelleen pukin tuomisista. Osa lahjoista odottaa vielä lapsuuskodin kirjahyllyssä - kaikki astiat ja pussilakanat eivät mahtuneet reppuun vielä viime käynnillä - mutta uudet säihkyvänsiniset ripsitabletit ovat jo päässeet käyttöön. Sisustukseen sopivat lautasliinatkin on jo sisäänajettu. Siskon ostamia pikkuisia peilipalloja ripustelen kokeeksi milloin mihinkin ovenkahvaan ja hantaakiin, mutta lopullista paikkaa ei vielä ole löytynyt. Raklin tuoma tsekkoslovakialainen omenakulho on kotiutunut ruokapöydän nurkalle; se on tänään täynnä klementiinejä, jotka olivat tarjouksessa läheisessä marketissa.

Kaikkein veikein sisustuslahja löytyi kuitenkin ystäväpäriskunnan yhdessä askartelemasta paketista. Parin miespuolisko on jo pitkään suunnitellut led-lamppua, joka vaihtaa väriä ohjelmoidusti ja on niinq tosi pähee. (Tässä kohdassa olen aina lakannut ymmärtämästä, sillä seuraavat repliikit sisältävät aina jotakin käsittämätöntä nörttijargonia.) Näin lampun prototyypin ensimmäistä kertaa Nikon työpöydällä joitakin kuukausia sitten ja halusin heti samanlaisen. En ollut edes täysin tosissani - asioiden pyytämisessä itselle on aina jotakin hirveän epäilyttävää - mutta Niko ilmeisesti oli. Niinpä eräänä joulua edeltävänä iltana menin etsimään peliseuraa ja tapasin molemmat pariskunnan osapuolet täydessä työn touhussa: lampun varjostinosa on ehtaa Kaisan designiä. Itse lampun sain mukaani käydessäni kylässä uudenvuoden jälkeen. Jatkuvasti vahtuva väri antaa ihastuttavan psykedeelisen vivahteen jo ennestään retrokuosiselle kodilleni. Valokuva ei tee lampulle oikeutta, enkä ole kysynyt edes lupaa siitä vouhkaamiseen näinkin julkisesti. Kohta saan lakimiehet niskaani. Siihen asti: katsokaa, minulla on näin hieno lamppu.

















(Kuvassa oikealla upea bakeliittinen puhelimeni ajalta ennen mobiiliteknologian keksimistä.)

keskiviikko 2. elokuuta 2006

Kotini on Kortepohjani

Suuri Muuttopäivä oli maanantaina. Lähiympäristöstä haalittujen ystävieni korvaamattomalla avulla tavarani siirtyivät uskomattoman nopeasti ja jouhevasti S-talon kolmannesta kerroksesta C-talon kahdeksanteen. Kiitokset aakkosjärjestyksessä Askolle, Helmiinalle, Kaisalle ja Nikolle!

Olen opiskeluaikanani kerännyt uskomattoman määrän omaisuutta, josta suuri osa koostuu kirjoista ja liinavaatteista - tosin astioitakin alkaa olla jo sen verran, että vielä yksikin kippo tai teemukipari ajaa huolellisesti suunnitellun astiakaappijärjestelmäni turmioon. Kortepohjan yksiöissä nimittäin on perinteisesti vähän säilytystilaa. Kaltaiselleni hamsterille 20 neliön yksiöön muuttaminen on samankaltainen operaatio kuin jos yrittäisi sulloa hääpukua kenkälaatikkoon. Niinpä vielä nytkin, kaksi päivää muutosta, yksiöni silmiinpistävin sisustuselementti on keskellä huonetta kohoava pahvilaatikkovuori - joka tosin onneksi on jo alkanut pienentyä kuin auringossa sulava lumikasa.

Yksi muuttamisen varjopuolista on Internet-yhteyden menettäminen. Yleensä Kortexin verkonvanhimmat liittävät uudelleenrekisteröidyt koneet verkkoon vuorokauden kuluessa, joskus jopa tunnin sisällä rekisteröintipyynnön lähettämisestä, mutta näin kesäaikana saa toiveikkaana odotella näköjään useita päiviä. Onneksi Nikolla on netti ja pääsin bloggaamaan - oma yksiöni kun ei vieläkään pysty muodostamaan yhteyttä Maailmanlaajuiseen Verkkoon.