Humanistin iloisempi perjantai

Olen viimein tajunnut lopullisesti, että minulla on liikaa vapaa-ajan aktiviteetteja. Tässä vaiheessa syksyä asialle ei oikein enää voi mitään: olen jo luvannut olla sekä kuoron että kirjoittajapiirin käytettävissä, kansalaisopiston ompelukurssi kestää huhtikuuhun, enkä kaikesta päätellen koskaan oikeasti tule pääsemään kylän peli-iltoihin yliopistoliikunnan kansantansseista puhumattakaan, sillä tiistaisin on aina kaikkea muuta. Ja vaikka voisinkin vapaasti päättää, mitä jätän tekemättä, valinnan tekeminen olisi hyvin vaikeaa. Kuoro on terapeuttinen, tanssit tekevät hyvää ruumiinkuvalleni, kirjoittajapiirissä on ystäviä (ja sehän on muutenkin kuin oma lapsi) ja ilman ompelua en saisi oikeasti mitään näkyvää aikaan. Vapaa-ajalla on toki hyvä olla mielekästä tekemistä, mutta toisinaan tuntuu, että kaikki nämä aktiviteetit yhdistettynä tämän nelikirjaimisen lyhenteen aktiivijäsenyyteen vievät niin paljon energiaa, että tällä menolla valmistun tammikuussa 2012. Onneksi minulla on ikuinen opiskeluoikeus.

Mutta tietenkään asiat eivät oikeasti ole näin onnettomasti. Sain tänään ensimmäistä kertaa palautetta yhdestä graduni luvusta maailman kolmanneksi ihanimmalta mieheltä Joukolta. Jouko oli aivan uskomaton. Hän sanoi tekstiäni tieteelliseksi ja päätelmiäni hyvin perustelluiksi ja käski jatkaa samalla mallilla loppuun asti. Nyt olen aivan hämmentynyt ja tein jopa sellaisen ihmeen, että tutkin yhtä lähdeteosta perjantai-iltana klo 20, siis vapaa-aikana. Uskomatonta. Ehkä tästä siis vielä tulee jotain. Tosin on olemassa vielä pienoinen jännitysmomentti: toinen pääluku on luettavana oikealla originaaliprofessorillani, joka on jo useaan otteeseen ollut monesta asiasta eri mieltä Joukon kanssa. Pelkään, että tavatessa hän tyrmää minut heilauttamalla Remingtonia pussilakanassa ja ajelee ylitseni konttorituolilla. Tämänpäiväisessä seminaaritapaamisessa hän oli tosin oikein kiva ja kannustava. Mutta olen kyllä iloinen (ohjaus)suhteestani myös Joukoon. Hän on kovasti kiva mies.

(Kaikki fennomaanit huomio: oletteko huomanneet Marsun myös -sanan käytössä jotain omituista? Jouko oli korjannut sen tekstissäni kaksi kertaa ja huomautti siitä vielä erikseen. Että ei olekaan sama, mihin sen länttää, vaan on jokin ero siinä. Hämmästyin. Miksi ei ole ennen ollut tästä mitään puhetta? Suottako kävin koulut?)

Ihmissuhdekuulumiset: Sain tänään kukkia! "Onko nyt joku päivä?", kysyin. "Ei, olet vain niin ihana", sanoi mies. Ihana! Onko tämä minun elämääni, kysyn. Ei tunnu tutulta. Pitäisikö epäilyksen tuomiokellojen jo alkaa kilkattaa: mitähän luvatonta se nyt lienee tehnyt? Ei, luottavaisena asettelen gerberat maljakkoon ja hyräilen tyytyväisenä. Kyllähän minä tosiaan olen aika ihana. :)

Nyt viihdyttämään naapurin atk-poikaa, joka tylsistyneenä lukee slashdottia kolmatta kertaa tänään. Aivan kauheeta.

Kriisipallero

Vuorokaudessa on 24 tuntia. Tästä ajasta nukkumiseen kuluu ihannetapauksessa noin 9 tuntia, aamu- ja iltatoimiin yhteensä noin 2,5 tuntia ja lounastamiseen 45 minuuttia. Jäljellejäävänä aikana pitäisi ehtiä tehdä kaikki kotityöt, kirjoittaa opinnäytettä, harrastaa, lukea tentteihin, tavata ystäviä, käydä kotipaikkakunnalla, suorittaa luottamustehtäviä, käydä kaupassa, pelastaa maailma ja istua naapurin atk-pojan sohvalla syömässä karjalanpiirakoita.

Käytännössä tämä tehtävä tuntuu usein mahdottomalta suorittaa. Niinpä tänäänkin käytin lounastamiseen 1,5 tuntia ja tapasin samalla ystäviä. Lisäksi pesin pyykkiä, istuin kirjastossa kolme tuntia, edistin toimikunnan jäsenten mielenterveyttä yhteensä noin 2,5 tuntia ja harrastin kuorolaulua. Viimeiset kaksi tuntia olen fyysisesti sijainnut atk-vastaavani sohvalla, mutta henkisesti olen leijaillut ties missä bittiavaruudessa miettimässä tiedottamisen jännittäviä koukeroita, sanavalintoja ja tyylilajeja. Jos em. suosikkihuonekaluni tekisi minulle näin raskaat oharit, polttaisin hihani ja järjestäisin parisuhdekriisin. Mutta atk-pojan pinna kestää. *Hehk.*

Kun elämässä ei ole enää tilaa muulle kuin tärkeimmille ja oleellisimmille asioille, huomaan karsineeni monia, ennen niin välttämättömiltä tuntuneita viihdykkeitä kokonaan ajankäyttöni ulkopuolelle. En kirjoita enää muuta kuin gradua (ja kokouskutsut), en katso tv:tä (paitsi uutiset joskus Internetistä täällä naapurin luona). Enkä pidä yhteyttä ihmisiin, mikä harmittaa minua suuresti. Minun on teitä ikävä, mutta en nyt pysty kaivautumaan luoksenne. Olen lisäksi melko varma, että mitä aikuisemmaksi tästä tulen, sitä pahemmin vieraannun tosielämästä ja niistä ihmisistä, joiden seuraa ja älykkäitä kommentteja eniten tarvitsisin. Aikaa annetaan kaikille saman verran - minä vain käytän omani nykyään jotenkin väärin.

Metatekemisen aatelia

Tänään on vapaata. Laiskotteluaamupäivän jälkeen olen tuijottanut seinää, katsellut haikeasti käsityölaatikkoa ja miettinyt, pitäisikö alkaa tehdä jotain hyödyllistä. Kohta on kuitenkin liian myöhäistä ruveta enää mihinkään, sillä aivan pian pitää alkaa vaihtaa vaatteita ja lähteä lounaalle kouluun. Lahtelaistunut lenkkeilijäystäväni on tulossa käymään, ja olen kovasti iloinen jo etukäteen. Ja huomenna on lauantai: ei mitään pakollista. :D

Nyt pitää ehkä kuitenkin alkaa teeskennellä opiskelemista, että on sitten jotakin raportoitavaa naapurin datanörtille. "Juu mä kirjoitin jo sen gradun, huomenna voisin aloittaa sitä lisuria."

Tyynynkääntäjä

Kello on puoli seitsemän aamulla. Olen valvonut kolme tuntia. Ajatukset kiertävät kehää ja kohoavat aina vain monimutkaisempiin sfääreihin. Tyynyllä on auki opinnäytetyön kirjoittamista käsittelevä teos ja ruokapöydällä odottaa tutkintolomake, jota en osaa täyttää. Jotakin apua pitäisi saada myös prioriteettiongelmiini, jotka muuttuvat koko ajan vain vaikeammiksi. Seinät lähestyvät toisiaan Marsun jo ennestäänkin varsin ahtaassa häkissä, jossa henki ei kulje eikä mieli lennä luovuuden palosta puhumattakaan. Pitäisi säätää vaikka mitä ja lukea kahteen tenttiin, mutta tähän aikaan aamusta se tuntuu maailman turhimmalta asialta. Suklaakin on loppu.

Kevättä odotellessa

Yritän tehdä unkarin kotiläksyjä, mutta palelen niin, että kynä ei tahdo pysyä kädessä. Poltan kynttilöitä siinä toivossa, että ne lämmittäisivät jääkylmää huonetta edes vähän; laitoin lihassärkyyn tarkoitetun kaurapussin mikroon, jotta saisin jotain miellyttävää itseäni lämmittämään. Taidan ryhtyä seuraavaksi selailemaan Internetin lemmikkisivustoja, jos löytäisin jostakin pingviinejä välittävän firman - ne viihtyisivät varmaankin tässä pakastealtaassa. Kohtalon ivalta tuntuu se fakta, että vielä muuttaessani tähän asuntoon elokuussa en ollut saada nukutuksi liian kuumuuden takia. Tuo ongelma on nyt pelkkä muisto vain.

Muuten kuitenkin kuuluu hyvää: tällä viikolla aikaa tuntuu olevan tarpeeksi mihin vain. Pelkään kuitenkin päätyväni vain norkoilemaan turhan panttina tässä yltäkylläisyydessä saamatta loppujen lopuksi mitään aikaan. Jos siis en muutenkin jäädy ja saa keuhkokuumetta sitä ennen.

Ei sun kannata
nukkuu yksinään
sillä yksin tarvii pakkasella monta peittoa
(Maj Karma: Ukkonen)

Pilvisyys vaihtelee ja ajoittain sataa räntää

Suomen syksy on sitten upea. Niin upea, että aamuisin kannattaa herätä pilkkopimeässä seitsemältä sitä ihailemaan. Älkää suotta vaivautuko nousemaan sängystä, paljaat jalkanne jäätyvät kuitenkin lattiaan matkalla ikkunalle. Todetkaa vain, että kello on seitsemän, kääntäkää kylkeä ja jatkakaa unianne - erityisesti, jos vieressä on joku, jonka vieressä on kiva jatkaa unia. Ellei ole, kannattaa jatkaa nukkumista joka tapauksessa ja nauttia ihanasta rauhasta ja hiljaisuudesta ja siitä, että kukaan ei vie teiltä peittoa. Kaatosateessa matkalla kouluun tai töihin voitte pysähtyä litsuttelemaan suurimmassa vastaantulevassa kuralammikossa - edellyttäen, että olette varustautunut kumisaappailla. Ellette ole, unohtakaa koko juttu. Teillä on kuitenkin jo kiire, minne sitten olittekaan menossa.

Kolmas viikonloppu matkustusta peräkkäin saa Marsun mielen hiukan kaoottiseksi. Jatkuva pakkaaminen rasittaa, vaikka uusien maisemien ja ihmisten katselu tietysti on hauskaa, kivaa, avartavaa ja jännittävää. Välillä olisi kuitenkin kiva hetkeksi pysähtyä, siivota, lukea tenttikirjaa omassa nojatuolissa ja leikata paitamekko hienosta puuvillakankaasta. Lohduttaudun sillä, että kohta täytän 30 ja sitten olen jo niin ikivanha, ettei viikonloppuisin ole mitään menoja. Silloin taatusti kaipaan näitä nuoruuden vilkkaita aikoja. Miltei odotan sitä nyt jo.

Harrastelun uhri

Koko viikon on pitänyt suorastaan ennenkuulumatonta kiirettä. Yleensä Marsu on se Jyrsijät-projektin jäsen, jolla langat pysyvät suunnilleen käsissä tarvitsematta vähentää yöunia tai sosiaalista elämää; nyt tilanne on kuitenkin karannut pikku käpälästä ja herätyskello on repinyt pikku prinsessan ylös joka aamu seitsemältä lukemaan tenttiin, säätämään nimistöalustusta tai ompelemaan tanssihametta. Kun ilta on helposti venähtänyt pitkäksi ja pää painunut tyynyyn vasta yhden aikaan yöllä, alkaa stressinsietomittari hipoa punaista varoaluetta ja ympäristön ihmiset joutuvat väistelemään lentäviä esineitä. Onneksi huomenaamulla saa sentään nukkua yhdeksään (makuupussissa jonkin toistaiseksi tuntemattoman kerhohuoneen lattialla). Muistakaa harrastaa, se pitää virkeänä (hah).