Tehkää hyvin

Oletteko viime aikoina käyneet leikkimässä Kortepohjan L-talon leikkikentällä? Minä olen, ja uskokaa pois, oli kurja kokemus. Siellä on tosi vähän ja huonokuntoisia leikkivälineitä ja muutenkin paikka on aika ankea. Nyt aanailemme kuitenkin parannusta:

tällä sivulla

voitte yhdellä klikkauksella auttaa potkimaan asiaa parempaan suuntaan. Olkaa kaikki niin kilttejä ja käykää klikkaamassa! Olen katsellut noita muitakin ehdotuksia, ja siellä on monia, jotka näyttävät olevan paremmassa kunnossa kuin tuo L-talon kenttä.

Ylioppilaskylän iloiset lapset ja lapsenmieliset vapaa-aikatoiminnan aktiivit kaipaavat apuasi!

Tätä pyyntöä ja ylläolevaa linkkiä saa sitten levittää ja mainostaa ihan kaikille mummoista ja kumminkaimoista alkaen.

Palautteesta ja sen saamisesta

Sain tiistaina palautteen originaaliprofessoriltani. Kauhuskenaarioni ei aivan toteutunut, mutta on kyllä myönnettävä, että Joukon tapaamisen jälkeen olin sentään vakuuttunut kyvystäni tuottaa akateemisesti validia tekstiä. Originaaliprofessorini oli hyvin asiantunteva ja antoi oikein navakkaa palautetta useista sanavalinnoista, liiallisesta sulkumerkkien käytöstä (miten niin hämmentää lukijaa? Oletteko te hämmentyneet?) ja joistakin epäselvistä merkintätavoista. Minulle jäi kuitenkin käsitys, että hän ei sentään pitänyt työtäni täysin kelvottomana, ja sain hyväksyviä kommentteja eräistä päätelmistäni ja käsittelytavoistani, mutta tekstin ulkoisessa säädössä on vielä paljon toivomisen varaa. Olen kehittänyt itselleni maneereita, ja se on kauhea asia.

Sain tiistaina aivan yllättäen myös sähköpostia eräältä vanhalta KVAT-aktiivilta. Hän kirjoitti lyhyesti, mutta ytimekkäästi, ja olen hänelle siitä kovin kiitollinen: pelkäsin etukäteen tätä pj:n tuulista jakkaraa, ja olen iloinen, että ainakin yhden jäsenen mielestä olen hoitanut paikkaani hyvin.

Keskiviikkona varasin kirjoittajapiirin kokoontumisessa tekstintuontivuoron. Se on vasta kahden viikon kuluttua, sillä ensi viikoksi en millään ehdi tuottaa mitään. Tämän viikon sunnuntai on toki vapaapäivä, mutta sen ajattelin käyttää ruoanlaittoon ja seinään tuijottamiseen; lauantaina on tentti, shobailua ja juhlat, joiden jälkeen pääsen vielä saunaan. Naapurin atk-poikakin on epämääräisten huhujen mukaan tuolloin saapuvilla kaupungissa ja ajattelin käyttää tilaisuutta hyväkseni. Lähtisiköhän se vaikka iltakävelylle?

Kirjoittajapiirimme Kortescriberum on muodostunut minulle jo yllättävän tärkeäksi viiteryhmäksi. Sain aiheesta myös palautetta, jonka perusteella aion kipittää pikku töppöjaloillani termoskannun kanssa kerhotiloihin vielä jatkossakin. Mutta tekstin vieminen jännittää: keväällä vetkuttelin viimeiseen asti ja varasin palautevuoron vasta, kun joku käski. Nyt aioin turvautua samaan taktiikkaan; kun olen mahdollisimman paljon äänessä toisten palautteenannon aikana, kukaan ei huomaa, että minun tekstiäni ei ole vielä nähty. Vaan saivat ne minut kiinni kuitenkin, ja kohtapa kolkuttaa deadline ovelle teräsnyrkillä. Viimeksi sain kyllä kehuja, mutta tämänkertaista tekstiä ei olekaan hiottu yli vuotta. Kasvojen menetys häilyy horisontissa uhkaavaana kuin sienipilvi.

Ystäväni lenkkeilijä-rölli, uskollisin lukijani ja ainoa kommentaattorini, on lähestynyt toimitusta dieselinkatkuisella tervehdyksellä. Toivon, että parahin nimimerkki Lieskakäämi -83 kuitenkin selviää takaisin tolalleen; kommunikaatiokatkokset ovat tulleet jäädäkseen, mutta uskollisen lukijan kärsivällisyys palkitaan. Saako olla saunailta vai kenties Rentukan pizzalippu (KVAT-huumoria)?

Kiitän kaikkia saamastani palautteesta. Kanssanne on ilo työskennellä. *huiskuttaa*

PS Linkkisumasta voi syyttää George P. Landowia, jonka mukaan hyperteksti on multilineaarista ja siten anarkistista. Terveisiä naapurin atk-pojalle!

Humanistin iloisempi perjantai

Olen viimein tajunnut lopullisesti, että minulla on liikaa vapaa-ajan aktiviteetteja. Tässä vaiheessa syksyä asialle ei oikein enää voi mitään: olen jo luvannut olla sekä kuoron että kirjoittajapiirin käytettävissä, kansalaisopiston ompelukurssi kestää huhtikuuhun, enkä kaikesta päätellen koskaan oikeasti tule pääsemään kylän peli-iltoihin yliopistoliikunnan kansantansseista puhumattakaan, sillä tiistaisin on aina kaikkea muuta. Ja vaikka voisinkin vapaasti päättää, mitä jätän tekemättä, valinnan tekeminen olisi hyvin vaikeaa. Kuoro on terapeuttinen, tanssit tekevät hyvää ruumiinkuvalleni, kirjoittajapiirissä on ystäviä (ja sehän on muutenkin kuin oma lapsi) ja ilman ompelua en saisi oikeasti mitään näkyvää aikaan. Vapaa-ajalla on toki hyvä olla mielekästä tekemistä, mutta toisinaan tuntuu, että kaikki nämä aktiviteetit yhdistettynä tämän nelikirjaimisen lyhenteen aktiivijäsenyyteen vievät niin paljon energiaa, että tällä menolla valmistun tammikuussa 2012. Onneksi minulla on ikuinen opiskeluoikeus.

Mutta tietenkään asiat eivät oikeasti ole näin onnettomasti. Sain tänään ensimmäistä kertaa palautetta yhdestä graduni luvusta maailman kolmanneksi ihanimmalta mieheltä Joukolta. Jouko oli aivan uskomaton. Hän sanoi tekstiäni tieteelliseksi ja päätelmiäni hyvin perustelluiksi ja käski jatkaa samalla mallilla loppuun asti. Nyt olen aivan hämmentynyt ja tein jopa sellaisen ihmeen, että tutkin yhtä lähdeteosta perjantai-iltana klo 20, siis vapaa-aikana. Uskomatonta. Ehkä tästä siis vielä tulee jotain. Tosin on olemassa vielä pienoinen jännitysmomentti: toinen pääluku on luettavana oikealla originaaliprofessorillani, joka on jo useaan otteeseen ollut monesta asiasta eri mieltä Joukon kanssa. Pelkään, että tavatessa hän tyrmää minut heilauttamalla Remingtonia pussilakanassa ja ajelee ylitseni konttorituolilla. Tämänpäiväisessä seminaaritapaamisessa hän oli tosin oikein kiva ja kannustava. Mutta olen kyllä iloinen (ohjaus)suhteestani myös Joukoon. Hän on kovasti kiva mies.

(Kaikki fennomaanit huomio: oletteko huomanneet Marsun myös -sanan käytössä jotain omituista? Jouko oli korjannut sen tekstissäni kaksi kertaa ja huomautti siitä vielä erikseen. Että ei olekaan sama, mihin sen länttää, vaan on jokin ero siinä. Hämmästyin. Miksi ei ole ennen ollut tästä mitään puhetta? Suottako kävin koulut?)

Ihmissuhdekuulumiset: Sain tänään kukkia! "Onko nyt joku päivä?", kysyin. "Ei, olet vain niin ihana", sanoi mies. Ihana! Onko tämä minun elämääni, kysyn. Ei tunnu tutulta. Pitäisikö epäilyksen tuomiokellojen jo alkaa kilkattaa: mitähän luvatonta se nyt lienee tehnyt? Ei, luottavaisena asettelen gerberat maljakkoon ja hyräilen tyytyväisenä. Kyllähän minä tosiaan olen aika ihana. :)

Nyt viihdyttämään naapurin atk-poikaa, joka tylsistyneenä lukee slashdottia kolmatta kertaa tänään. Aivan kauheeta.

Bä bä vita lamm

Koti on edelleen mukava, mutta maailman tuulet vetävät jo Marsua ulos kopperostaan. Tiistaina alkoi kansalaisopiston ompelukurssi, jolla epäkäytännöllinen humanistimme muutetaan vuodessa ateljeetason ompelijaksi. Ja tänään Marsu sai toisen uudenuutukaisen harrastuksen - Maahinkainen ry:n kerran viikossa järjestämät historialliset tanssit. Tosin ainakin tänään paikallaolo oli ainoalle ensikertalaiselle lähinnä hysteriallista. Avecini on kohtelias poika ja sanoo, ettei säätämiseni saata häntä suunnattomaan häpeään tovereidensa silmissä, joten ilmeisesti olen tervemennyt taas ensi viikolla. Olen sählä. Mutta minulla oli tosi hauskaa.

Kodinhoidolliset toimet kutsuvat jälleen: aamiaistiskit odottavat edelleen pesijäänsä keittiössä ja huoneeni nurkat ovat pikku hiljaa muuttuneet pölykoirien reservaatiksi. Kylpyhuoneen lavuaari liitetään ulkonäöstä päätellen pian Naturan soidensuojeluohjelmaan. Marsu kuitenkin vain askartelee: huomenillalla suunnistetaan kylän fuksiaisia, ja Marsu on lupautunut laulukuoro KorteFortea esittelevälle rastille. Hieman oheismateriaalia pitäisi valmistaa - ja ilmeisesti illalla on vielä tiedossa tekstiilikäsityötäkin, kun eräs eettinen kuluttaja tulee käyttämään ompelukonetta farkkujensa parsimiseen. (Kyllä, äiti, katson vierestä, ettei hän riko sitä.) Siivoan sitten eläkkeellä (toivottavasti tosin en tätä kämppää - vaikka on myönnettävä, että tämä on näinkin pieneksi, ahtaaksi ja käpyiseksi asunnoksi varsin kiva).