Olen viimein tajunnut lopullisesti, että minulla on liikaa vapaa-ajan aktiviteetteja. Tässä vaiheessa syksyä asialle ei oikein enää voi mitään: olen jo luvannut olla sekä kuoron että kirjoittajapiirin käytettävissä, kansalaisopiston ompelukurssi kestää huhtikuuhun, enkä kaikesta päätellen koskaan oikeasti tule pääsemään kylän peli-iltoihin yliopistoliikunnan kansantansseista puhumattakaan, sillä tiistaisin on aina kaikkea muuta. Ja vaikka voisinkin vapaasti päättää, mitä jätän tekemättä, valinnan tekeminen olisi hyvin vaikeaa. Kuoro on terapeuttinen, tanssit tekevät hyvää ruumiinkuvalleni, kirjoittajapiirissä on ystäviä (ja sehän on muutenkin kuin oma lapsi) ja ilman ompelua en saisi oikeasti mitään näkyvää aikaan. Vapaa-ajalla on toki hyvä olla mielekästä tekemistä, mutta toisinaan tuntuu, että kaikki nämä aktiviteetit yhdistettynä tämän nelikirjaimisen lyhenteen aktiivijäsenyyteen vievät niin paljon energiaa, että tällä menolla valmistun tammikuussa 2012. Onneksi minulla on ikuinen opiskeluoikeus.
Mutta tietenkään asiat eivät oikeasti ole näin onnettomasti. Sain tänään ensimmäistä kertaa palautetta yhdestä graduni luvusta maailman kolmanneksi ihanimmalta mieheltä Joukolta. Jouko oli aivan uskomaton. Hän sanoi tekstiäni tieteelliseksi ja päätelmiäni hyvin perustelluiksi ja käski jatkaa samalla mallilla loppuun asti. Nyt olen aivan hämmentynyt ja tein jopa sellaisen ihmeen, että tutkin yhtä lähdeteosta perjantai-iltana klo 20, siis vapaa-aikana. Uskomatonta. Ehkä tästä siis vielä tulee jotain. Tosin on olemassa vielä pienoinen jännitysmomentti: toinen pääluku on luettavana oikealla originaaliprofessorillani, joka on jo useaan otteeseen ollut monesta asiasta eri mieltä Joukon kanssa. Pelkään, että tavatessa hän tyrmää minut heilauttamalla Remingtonia pussilakanassa ja ajelee ylitseni konttorituolilla. Tämänpäiväisessä seminaaritapaamisessa hän oli tosin oikein kiva ja kannustava. Mutta olen kyllä iloinen (ohjaus)suhteestani myös Joukoon. Hän on kovasti kiva mies.
(Kaikki fennomaanit huomio: oletteko huomanneet Marsun myös -sanan käytössä jotain omituista? Jouko oli korjannut sen tekstissäni kaksi kertaa ja huomautti siitä vielä erikseen. Että ei olekaan sama, mihin sen länttää, vaan on jokin ero siinä. Hämmästyin. Miksi ei ole ennen ollut tästä mitään puhetta? Suottako kävin koulut?)
Ihmissuhdekuulumiset: Sain tänään kukkia! "Onko nyt joku päivä?", kysyin. "Ei, olet vain niin ihana", sanoi mies. Ihana! Onko tämä minun elämääni, kysyn. Ei tunnu tutulta. Pitäisikö epäilyksen tuomiokellojen jo alkaa kilkattaa: mitähän luvatonta se nyt lienee tehnyt? Ei, luottavaisena asettelen gerberat maljakkoon ja hyräilen tyytyväisenä. Kyllähän minä tosiaan olen aika ihana. :)
Nyt viihdyttämään naapurin atk-poikaa, joka tylsistyneenä lukee slashdottia kolmatta kertaa tänään. Aivan kauheeta.
perjantai 21. syyskuuta 2007
Humanistin iloisempi perjantai
Tagit: ajankäyttö, gradu, harrastukset, jyrsijät-projekti, kukat 2 kommenttia
sunnuntai 24. kesäkuuta 2007
Hullun maine ja muita juhannustaikojen seurauksia
Marsulla on harvoin valmista mielipidettä mistään, mutta yksi niistä asioista, jotka kuumentavat jyrsijän tunteita, ovat kansalliset juhlapäivät. Sentyyppiset juhlat kuin juhannus, vappu ja uusi vuosi pitävät hallussaan pörhöisen kirjoittajan inhokkilistan kärkisijoja. Koska nestemäisillä virvokkeilla ei ole Marsulle mitään annettavaa, hänen suosikkiperinteitään mainittuina juhlapäivinä ovat olleet sisällä istuminen ja tv:n katselu suklaakeksejä ahmien. Niinpä siis tänäkin juhannuksena muiden suunnatessa maalle ja mökeille juhannuskokkoja polttamaan ja taikoja tekemään pakkasi Marsu reppunsa ja hyppäsi junaan, joka kuljetti hänet opiskelupaikkakunnalle kaupunkijuhannuksen viettoon.
Yksiökoppero näyttää säilyneen entisellään pitkän poissaolon aikana. Pölykoirat ovat lisääntyneet valvomattomissa olosuhteissa yllättävän maltillisesti, mitään kriittistä ei ole ryöminyt ulos jääkaapista ja ikkunaan on ilmestynyt vain kaksi uutta epäilyttävää länttiä. Pahinta damagea on ehkä kärsinyt Kaisan lahjoittama rönsylilja parka, joka kastelemattomana on saanut yksin kärvistellä tulikuumassa asunnossa viikkokausia. Hänet on nyt kasteltu huolellisesti ja ensimmäiset palautumisen merkit ovat jo näkyvissä: lehtiin on jälleen ilmestynyt hentoa viherrystä ja kimmoisuutta. Koti on siis tutussa kuosissa ja kaikki vallan mainiosti.
Miten sitten on kaupunkijuhannuksen laita? Täytyy todeta, että Kortepohjassa on ollut varmasti rauhallisempaa kuin yhtenäkään viikonloppuna jyrsijämuistiin. Kaikille samaa extreme-kokeumsta harkinneille voin kertoa, että kannattaa ostaa jääkaappi täyteen ruokaa ja herkkuja hyvissä ajoin ennen kauppojen sulkeutumista, tarkistaa wc-paperitilanne ja varata 3 - 5 hyvää elokuvaa pyhien varalle. Jysijätesti suosittelee ensisijaisesti Casablancaa ja toissijaisesti Bridget Jonesin päiväkirjaa. Jyrsijätesti ei suosittele Dyyniä. Jyrsijätesti ottaa mieluusti vastaan elokuvavinkkejä asiaan vihkiytyneiltä eläintovereilta ja ystäviltä.
Tagit: elokuvat, juhlat, jyrsijät-projekti, kortepohja, kukat 0 kommenttia
torstai 19. huhtikuuta 2007
Maailman kolmanneksi ihanin mies
Oma professorini hävisi taannoin jäljettömiin juotuaan näkymättömäksi tekevää taikamustetta. Ilman apua ei edes super-jyrsijä saa valmiiksi opinnäytetyötä, jonka valmistumista ehkäisevät perfektionismin lisäksi ylioppilaskylän vapaa-aikatoimintaa säätelevä nelikirjaiminen yhdistelmä ja lähiympäristön sairastelu. Jokin keino oli pakko löytää.
Tänään rohkaisin vihdoin mieleni ja kävin vastaanotolla. Kyseessä ei siis ollut mystinen lääkärisetä eikä sosiaaliterapeutti, vaan suomen kielen raudanluja ammattilainen, iki-ihana Jouko K. Jouko katsoi lempeästi, istutti pöydän ääreen ja ehdotti, että voisin esitellä työni sisällysluettelon. Kaivoin mainitun tuotoksen laukkuni syövereistä ja kyyristyin odottamaan punakynän viuhunaa. Ihmeekseni Jouko kuitenkin otti silmälasit päästään, nyökytteli ja totesi, että sisällysluettelo näytti oikein hyvältä ja kiinnostavalta ja että voisin jatkaa siitä eteenpäin sellaisenaan. Jouko myös suhtautui sopivan myönteisesti työni näkökulmiin ja monipuolisuuteen ja kaikkeen siihen jännään, mitä olin aineistosta kaivanut. Joukon mielestä olin selvästi miettinyt työni rakenteen oikein hyvin ja että hänestä näytti siltä kuin olisin ollut tekemässä väitöskirjan jäsentelyä. (Pelottavaa.)
Parasta kaikesta on se, että sain kullanarvoisia, konkreettisia etenemisohjeita ja vihdoin myös hyvän keinon aineistoni syntaktissemanttiseen luokitteluun (Jouko on erityisesti paikannimistön mestari). Kaiken lisäksi Jouko käski tuoda seuraavaksi yhden kokonaisen luvun hänen katsottavakseen. En ole enää yksin!
Nyt siis takaisin sorvin ääreen: peitenimien rakennetta ja nimenantoperusteita käsittelevä luku on saatava valmiiksi mahdollisimman pian, että kasvot säilyvät. (Joukon mielestä johdanto kannattaa kirjoittaa viimeksi. En kertonut, että johdanto on työssäni ainoa kohta, jota tällä hetkellä pidän melko valmiina.)
Pakollinen sisustus-info: Heitin krysanteemini biojätteisiin kuivatettuani sen vahingossa käppyräksi kolmantena viikonloppuna peräkkäin. Naapurin atk-poika varmisti viihtyvyyteni yksiökopperossa ja osti kimpun punaisia reilun kaupan ruusuja. Ne näyttävät oikein hyvältä tuttavapariskunnalta saadun kirjovehkan vieressä. Kuinka usein sitä pitikään kastella (riittääkö kerran kuussa)?
Tagit: gradu, kukat, sisustaminen 2 kommenttia
tiistai 12. syyskuuta 2006
Vinkei kukattomil naisil
Joskus olisi kiva saada kukka tai pari ilman erityistä syytä - ellei "erityiseksi syyksi" sitten lasketa sitä, että olen vain yleisesti ottaen niin kiva, söpö ja kaikin puolin aivan uskomattoman ihana. Odottelin muutamia kuukausia, eikä Interfloran lähetti kertaakaan soittanut ovikelloa ollessani suihkussa. Ymmärsin jo kauan sitten, että mies saattaa olla yliopistotason guru monessa asiassa ja täysin korvaamaton kaikille edustamilleen kansalaisjärjestöille mittaamattoman arvokkaiden kykyjensä vuoksi, mutta koska nämä kaikki asiat kuluttavat hänen aivokapasiteettiaan niin runsaasti, hän ei aina ehdi tulla ajatelleeksi kaikkia käytännön asioita, kuten kukkia. Päätin helpottaa tehtävää hieman ja madaltaa oivalluskynnystä - uskoin nimittäin, että fiksuna poikana seuralaiseni jossakin vaiheessa Tajuaisi Itse minun tarvitsematta puuttua asiaan radikaalimmin.
Keskeiselle paikalle aseteltu tyhjä kukkamaljakko ei kiinnittänyt miehen huomiota, mitä osasin toki jo epäillä. Myöskään eräänä huonon päivän aamuna esitetty konditionaalilause "voisit joskus tuoda kukkia" ei tuottanut tulosta: ilmaukseni tulkittiin tavalliseksi toteamuslauseeksi. Kuulijalle vain eksplikoitiin jo aiemmin hänen hallussaan ollut tieto siitä, että oli olemassa mahdollisuus, että hän joskus toisi kukkia. Kun murjottaminen ja kiukuttelu - jotka muutenkaan eivät pitemmän päälle oikeastaan sovi iloiselle jyrsijäprinsessalle - eivät tehonneet, päätin ottaa ohjat omiin pikku feministin käsiini ja ostaa kukkani itse.
K-Supermarket Länsiväylän palveluihin kuuluu minikokoinen kukkahylly, josta mukaan tarttui iso kimppu auringonkukkia. Kukat nähdessään mies vihdoin Tajusi. Vietin viikonlopun toisella paikkakunnalla; poissaollessani hän oli askarrellut minulle punaisia paperiruusuja. Nyt olen prinsessa ja minulla on ikuiset kukat. Pääsemme molemmat helpolla - hänen ei enää tarvitse suorittaa eikä minun kitistä!
Tarinan opetus: Auringonkukat näyttävät todella hyvältä sinistä ikkunaverhoa vasten, punaiset ruusut puolestaan pääsevät hyvin oikeuksiinsa valkoisessa keraamisessa maljakossa. (Sisustaminen ennen kaikkea.)
Tagit: kukat, sisustaminen 1 kommenttia
