Mitäpä sitä suomalainen muuta tarvitsee

Naapurissa on baari. Rentukka ei ehkä ole kaikkien aikojen upein menomesta, mutta kiltin kuorotytön taustani vuoksi en ole juuri perehtynyt genren vaikuttavampiin edustajiin. En siis odota ihmeitä; parhaiten viihdyn juuri silloin, kun väkeä on vähän. Se tarkoittaa, että melutaso on alhainen, tupakansavua vähän ja pizzaa tilatessa ei tarvitse pelätä kaksimetrisen liikunnanopiskelijan kolmen promillen humalassa kaatuvan vahingossa päälle.

Yläkerrassa on sauna. Naisten vuoro on torstaina. Olen suunnitellut meneväni sinne jo noin kuudella peräkkäisellä viikolla, mutta joka ainoa kerta on ilmennyt jokin päällekkäisyys tai muu odottamaton este, joka pakottaa minut värjöttelemään miniyksiöni minisuihkussa ilman suomalaiskansallisia perinnetapoja. Ilmeisesti minulla on vain huono karma. Saunan olemassaolo yläkerrassa on kuitenkin viehättävä ajatus: että kaikkea on käden ulottuvilla ja että halutessani voisin, jos ehtisin, vain laittaa aamutossut jalkaan, ottaa pyyhkeen kainaloon ja kipittää yhdet portaat ylös - ja pääsisin saunaan. Eikä tarvitsisi edes laittaa takkia päälle. Jos vain ehtisin ja viitsisin ja muistaisin mennä.

Näin Marsu majoitetaan

Olisi mukavaa tietää, kuinka monta opiskelijaa tässä kolossa on ennen minua asunut. On hassua, miten huonoon kuntoon tilat pääsevät, kun niitä käyttävät aina ihmiset, jotka eivät omista niitä ja tietävät, etteivät joudu koskaan uusimaan mitään. Paikkoja ei kai ole varsinaisesti rikottu tahallaan, mutta esimerkiksi yleisestä siisteydestä (tai oikeammin sen puutteesta) huomaa, että mitään tunnesidettä elementtiyksiöön ei muodostu. Ihmiset eivät varmaankaan suhtaudu yksiöihinsä samanlaisella pieteetillä kuin minä, jos eivät ensin vuosikausia harjoittele yhteisasumisen iloja ja kiroja soluasunnossa.

Ensimmäinen omassa kopissa vietetty kuukausi on mennyt kovin nopeasti. Tänään oli taas muuttopäivä - vuoden tärkein ja suurin sitä paitsi, kun kaikkien kylänsisäisten muuttajien lisäksi liikkeellä olivat uudet, ensimmäistä kertaa kylään muuttavat opiskelijat. Marsukin osoitti tavatonta aktiivisuutta ja ryömi asukastoimistolle avaintenluovutustalkoisiin. Mammuttimaiseksi ennakoitu projekti oli tosin mittasuhteiltaan arvioitua huomattavasti pienempi ja talkoolaisia paikalla yli odotusten ja todellisen tarpeen, mutta hauskaa oli silti ja sosiaalisten suhteiden luominenhan on oikeastaan kaiken vapaa-ajan toiminnan ydin. Kaiken lisäksi sain eräältä vanhalta tuttavaltani vinkin siitä, miten valmistumisen jälkeenkin voi elää, vaikka ei haluaisikaan opettajaksi tai pääsisi tutkijaksi. Ehkä en päädykään paperinkeräyslaatikkoon.

Syksyn lähestymisen huomaa myös järjestötoiminnan asteittaisesta vilkastumisesta. Kauan kaivattu suosikkihuonekaluni pääsi kaikista kiireistään huolimatta kanssani iltakävelylle ja nukkuu nyt myöhäisillan päikkäreitä vuoteessani. Aikomuksenamme on vielä mennä viettämään pitsahetkeä Rentukkaan, opiskelijan olohuoneeseen - vaikka sääli tuota nukkuvaa on kyllä herättää. Jospa lähden vain itse salaa ja jätän sen tänne. Saisinpa ainakin hyvällä tekosyyllä sen viereeni yöksi.

Marsuhäkin pitäisi olla 65 X 35 X 35 cm:n kokoinen ja pohjalaatikon 12-15 cm korkea. Pienempää häkkiä teidän ei pitäisi ostaa, sillä näissä eläin ei voi liikkua tarpeeksi pysyäkseen terveenä. Sitä paitsi niissä on niin matala alaosa, että kuivikkeet lentelevät ulos häkistä, jos marsu liikkuu vähänkin nopeammin.

(Horst Bielfeld: Marsut)