Seuraava maksaa

Marsun sijaisuus vapaa-aikasihteerin toimistossa päättyi yhtä nopeasti kuin alkoikin ja nyt Jyrsijämme palaa jälleen rakkaan opinnäytteensä pariin, puurtamaan raskaita kolmen tunnin työpäiviä hakalissa olosuhteissa raidallisin kankain sisustetussa ilmastoidussa kirjastossa. Tosiasiassa nyt olisi jo pikku hiljaa aika saada se gradu tehtyä - tästä on puhuttu jo ihan megakauan ja nyt jo nolottaa tällainen jahkailu. Kaiken lisäksi pikkutassun alkaa jo tehdä mieli oikean sorvin ääreen jotakin yleishyödyllistä tekemään: opiskelijan tilipussi on ohkainen, eikä sen turvin juuri ihmeitä puuhata. Lomamatkaa varten pitää säästää syömällä puoli vuotta pelkkää makaronia ja elämällä atk-pojan siivellä sellaisessa mittakaavassa että itseänikin hirvittää.

Onneksi sentään on olemassa yksi täysihoitola, johon olen aina tervetullut asumaan ilmaiseksi ja jossa ruokaa ja hyödykkeitä tuodaan käden ulottuville ilman eri pyyntöä: kotikoti. Häivyin siis jälleen näkyvistä ja suuntasin tänne länsirannikolle täyttämään perheeni elämässä ammottavaa Marsunkokoista aukkoa. Nyt istun siskon sängynlaidalla ja kuuntelen tämän tyytyväistä päikkärituhinaa. Varasin äsken kaksi lippua uusimpaan vihreästä örkistä kertovaan satuelokuvaan, sillä siskon mielestä elokuviin meno siskon kanssa on vielä kivempaa kuin zobailu. Olen samaa mieltä. Kun kaksi nuorta naista menee elokuviin, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Ja koska siskolla on auto, ei tarvitse edes ostaa megakallista bussilippua.

...and the world's your oyster

Olisipa aika kivaa olla joskus oikeasti työssäkäyvä ihminen. On kiva mennä kauppaan ja tietää, että voi ostaa leikkelettä, jos tekee mieli - ja kun atk-poika ehdottaa ulkona syömistä, ensimmäinen reaktio ei ole köyhyydentunne ja paniikki 25 euron aterian lompakkoon tekemästä lovesta (tosin yleensä seuralaiseni on jalomielisesti tarjonnut myös minun annokseni).

On hassua, että neljä vuotta nuorempi siskoni on käynyt aikusten töissä jo vuoden, kun taas minä notkun epämääräistä opiskelijaelämää viettämässä jo kuudetta vuotta. Sisko saa oikeaa palkkaa, minä opintotukea, ja olen jo jonkin aikaa elänyt osaksi siskon anteliaisuuden varassa - sisko asuu vielä kotona, joten hänellä on varaa ostaa minulle kirppikseltä kaikenlaista kivaa, jota itsen ei tulisi hankittua. Pienenä opetin siskoa luistelemaan ja tein hänelle aamupalaksi hauskoja voileipiä, joissa kinkkumakkarasta leikattuun autoon oli tehty renkaat kurkunsiivuista. Nyt sisko pitää vuorostaan huolta minusta ja opastaa kun tarvitsen apua aikuisten asioissa. Naapurin atk-pojan on vaikea kuvitella elämää yhden siskon kanssa, kun hänellä itsellään on kolme sisarusta; itse taas en oikein osaa eläytyä elämään, jossa voisi olla samanlainen suhde useampaan kuin yhteen ihmiseen. Tänään tuli taas hetkellisesti siskoa ikävä, kun en semi-hienossa ravintolassa osannutkaan valita oikeaa haarukkaa salaatinsyöntiä varten. Sisko olisi tiennyt.

Onnenpäiviä

Kävin lauantaina Lahdessa. Kaikesta vesisateesta ja anakondaansa esittelevistä juhlijamiehistä huolimatta retki oli hyvin onnistunut ja oikein kiva. Lenkkeilijäystäväni elämäntilanne näyttää pukevan häntä oikein hyvin mikkihiirikengistä puhumattakaan. Nyt olen kokenut myös hiihtokaupungin pörhöisimmät nähtävyydet: kivoja ja koskettavia patsaita sisältävän mäen ja lammikon, jossa ui nukkuvia sorsia. Lisäksi sain herkullista rahkaomenatorttua ja hyvää ruokaa, josta en tullut kipeäksi. Marsu huiskuttaa onnellisena.

Eilen vietin siskopäivää siskon kanssa. Siskolla ja minulla ei ole yhteistä aikaa turhan usein. Onneksi siskokin on huomannut asian ja nuoresta iästään huolimatta on jo ymmärtänyt, että elämässä asioilla on oltava tietty tärkeysjärjestys: jäätelö ennen kaikkea, auto ja ihmissuhteet heti jäätelön jälkeen. Kävimme kirpputorilla (tällä kertaa onneksi ei uusia tyynyliinoja, mutta pari suloista sinikuviollista pikkulautasta ja yksi 70-luvulla painettu taskukirja), halpakaupassa (tyylikäs paperinarukori kodin välttämättömien pikkutavaroiden huomaamattomaan säilyttämiseen) ja kesäjuhlilla (Jazz-katu). Totesimme, että kirppiksellä on aina hienoja huonekaluja, halpakaupassa kuuma ja festareilla lävistyskojuja; kumpikaan meistä ei tällä kertaa sortunut houkutukseen, vaikka poskilävistys olisi maksanut vain 50 euroa. Ehkä sitten ensi vuonna.

Tänään naapurin Atk-poika tulee kylään. Lähden bussilla häntä vastaan tunnin päästä. Viikonlopulle on suunniteltu paljon ohjelmaa ja korkeakulttuuria, esimerkiksi megakallis konsertti paikallisilla jazzfestivaaleilla ja maakunnan laadukkain kesäteatteriesitys (Nakkila). Paikasta toiseen viilettäessä voisin vaivihkaa esitellä Atk-pojalle myös kotikuntani ylpeyden, kirjaston, jonka tiiliseinien suojissa olen askarrellut gradua jo puoli kesää. Kenties hänkin kokee hiljaisessa lukusalissa samanalaisen innoituksen ja valmistuu käden käänteessä ennen kuin ehdimme kumpikaan kissaa sanoa. ("Kissa.")