...and the world's your oyster

Olisipa aika kivaa olla joskus oikeasti työssäkäyvä ihminen. On kiva mennä kauppaan ja tietää, että voi ostaa leikkelettä, jos tekee mieli - ja kun atk-poika ehdottaa ulkona syömistä, ensimmäinen reaktio ei ole köyhyydentunne ja paniikki 25 euron aterian lompakkoon tekemästä lovesta (tosin yleensä seuralaiseni on jalomielisesti tarjonnut myös minun annokseni).

On hassua, että neljä vuotta nuorempi siskoni on käynyt aikusten töissä jo vuoden, kun taas minä notkun epämääräistä opiskelijaelämää viettämässä jo kuudetta vuotta. Sisko saa oikeaa palkkaa, minä opintotukea, ja olen jo jonkin aikaa elänyt osaksi siskon anteliaisuuden varassa - sisko asuu vielä kotona, joten hänellä on varaa ostaa minulle kirppikseltä kaikenlaista kivaa, jota itsen ei tulisi hankittua. Pienenä opetin siskoa luistelemaan ja tein hänelle aamupalaksi hauskoja voileipiä, joissa kinkkumakkarasta leikattuun autoon oli tehty renkaat kurkunsiivuista. Nyt sisko pitää vuorostaan huolta minusta ja opastaa kun tarvitsen apua aikuisten asioissa. Naapurin atk-pojan on vaikea kuvitella elämää yhden siskon kanssa, kun hänellä itsellään on kolme sisarusta; itse taas en oikein osaa eläytyä elämään, jossa voisi olla samanlainen suhde useampaan kuin yhteen ihmiseen. Tänään tuli taas hetkellisesti siskoa ikävä, kun en semi-hienossa ravintolassa osannutkaan valita oikeaa haarukkaa salaatinsyöntiä varten. Sisko olisi tiennyt.

Onnenpäiviä

Kävin lauantaina Lahdessa. Kaikesta vesisateesta ja anakondaansa esittelevistä juhlijamiehistä huolimatta retki oli hyvin onnistunut ja oikein kiva. Lenkkeilijäystäväni elämäntilanne näyttää pukevan häntä oikein hyvin mikkihiirikengistä puhumattakaan. Nyt olen kokenut myös hiihtokaupungin pörhöisimmät nähtävyydet: kivoja ja koskettavia patsaita sisältävän mäen ja lammikon, jossa ui nukkuvia sorsia. Lisäksi sain herkullista rahkaomenatorttua ja hyvää ruokaa, josta en tullut kipeäksi. Marsu huiskuttaa onnellisena.

Eilen vietin siskopäivää siskon kanssa. Siskolla ja minulla ei ole yhteistä aikaa turhan usein. Onneksi siskokin on huomannut asian ja nuoresta iästään huolimatta on jo ymmärtänyt, että elämässä asioilla on oltava tietty tärkeysjärjestys: jäätelö ennen kaikkea, auto ja ihmissuhteet heti jäätelön jälkeen. Kävimme kirpputorilla (tällä kertaa onneksi ei uusia tyynyliinoja, mutta pari suloista sinikuviollista pikkulautasta ja yksi 70-luvulla painettu taskukirja), halpakaupassa (tyylikäs paperinarukori kodin välttämättömien pikkutavaroiden huomaamattomaan säilyttämiseen) ja kesäjuhlilla (Jazz-katu). Totesimme, että kirppiksellä on aina hienoja huonekaluja, halpakaupassa kuuma ja festareilla lävistyskojuja; kumpikaan meistä ei tällä kertaa sortunut houkutukseen, vaikka poskilävistys olisi maksanut vain 50 euroa. Ehkä sitten ensi vuonna.

Tänään naapurin Atk-poika tulee kylään. Lähden bussilla häntä vastaan tunnin päästä. Viikonlopulle on suunniteltu paljon ohjelmaa ja korkeakulttuuria, esimerkiksi megakallis konsertti paikallisilla jazzfestivaaleilla ja maakunnan laadukkain kesäteatteriesitys (Nakkila). Paikasta toiseen viilettäessä voisin vaivihkaa esitellä Atk-pojalle myös kotikuntani ylpeyden, kirjaston, jonka tiiliseinien suojissa olen askarrellut gradua jo puoli kesää. Kenties hänkin kokee hiljaisessa lukusalissa samanalaisen innoituksen ja valmistuu käden käänteessä ennen kuin ehdimme kumpikaan kissaa sanoa. ("Kissa.")

Sisustusratkaisuja

Avotakka on jokaisen sisustajan unelmalehti. Kiiltävät sivut pursuavat värikkäitä tapetteja, tyylikkäitä huonekaluja ja upeita valaisimia, joilla jokainen arvoasunnon omistaja voi loihtia kodistaan design-palatsin. Kaikki tämä on valitettavasti vain saavuttamatonta unelmaa opiskelijalle, jonka ulkomaanmatkalla entisestäänkin kuihtunut budjetti ei riitä edes yhteen sisustuslehden numeroon.

Onneksi on olemassa kirpputori, tuo jokaisen pikku keräilijän onnenmaa. Viimevuotisia sisustuslehtiä saa parilla eurolla ison pinkan. Edellisen sesongin tyyliratkaisut kelpaavat kyllä opiskelija-asuntoon, jonka viimeisimmässä kuntokartoituksessa on paljastunut vakavampiakin vaurioita kuin rumat ikkunaverhot (lavuaari on halki, suihku vuotaa ja eteisen lampunkupu kadonnut puhumattakaan jääkaapin pakastelokerosta, joka on teipattava kiinni). Köyhä humanisti askartelee iloisena säilytysrasioita kenkälaatikoista ja ompelee valoverhon äidin varastosta "vahingossa" mukaan tarttuneesta vuorisilkistä. Kannettavaan tietokoneeseen varatut rahat voi käyttää myös tarjouksessa olleeseen vaatekomeroon ja atk-pöytään. En minä mitään gradua olisikaan kirjoittanut, ainakaan junassa, älkää nyt viitsikö.

Erityisen ylpeä olen aterinlokerikosta, joka löytyi SPR:n kierrätystavaratalosta eurolla. Se on kirkkaankeltainen ja aitoa retroa suoraan 70-luvulta. Seinäkellon ongelmakin ratkesi: äiti irrotti olohuoneen seinästä minun 11-vuotiaana maalaamani kipsikellon, joka odottaa nyt pääsyä ensin muuttolaatikkoon ja sitten yksiön seinälle. Posliininen sokerikko maksoi 80 senttiä ja se sopii melkein yhteen sinikuviollisten kahvikuppieni kanssa. (Villeroy & Boch älköön vaivautuko.)