Pullaton tila

Kortepohjan miniyksiö on muuttunut jääkaapiksi. Vertaus on osuva paitsi lämpötilan myös sekaisuusasteen osalta; imurointi tekisi terää, mutta nyt ei ehdi. Huominen presentaatio jännittää ja stressikäyrä kohoaa, ja pahinta tuskaa on yritettävä lievittää blogaamalla. Niinpä hajanainen ajatustippaleipä realisoituu ajatustenvirraksi, jonka lukeminen ei viihdytä ketään (ketä varten minä tätä oikeastaan kirjoitan? Mikä on elämän, saati blogaamisen tarkoitus?).

C-rakennuksen kahvio on kiinni. Se tarkoittaa, että kerrankin on melko hiljaista - mutta samalla se myös merkitsee, että luomisprosessin karikoista on selvittävä yli ilman hunajateen suomaa lievitystä. Myöskään pullaa ei siis saa - eilen nimittäin opin, että Pähviön korvapuustit ovat maidottomia ja siis Marsun herkkua. Namiti. Syytän nyt Aallokon pikkuleivätöntä uudistumista siitä, että likimain harmiton teen seuraksi nautittu keksiherkku on korvautunut kuusinkertaisen kalorimäärän sisältävällä kanelipullalla. Barrikadi kutsuu.

Vesisateen tuijottaminen tuo mieleen liikaa metafyysisiä pohdintoja, joita pitäisi yrittää hätyyttää pois. Samassa pöydässä istuva poika on kuitenkin hautautunut tietokoneensa näytöltä lukemaansa artikkeliin, joten hänestä ei ole seuraksi karkottamaan Marsun outoa tyhjiötä. Niinpä lienee tarpeellista kohta nousta itse ylös, verrytellä vähän ja lähteä pyöräilemään kaatosateessa kohti kotia. Olisi vielä runsaasti viime hetken säädettävää ennen huomista, ja nukkumaan pitäisi päästä sangen varhain - juna lähtee puoli kuudelta aamulla. Kaikenlaista sitä, mihin on tämä mualima mänössä. (Terveisiä Nikolle ja Kaisulille, toivottavasti siellä on parempi ilma kuin täällä.)